tiistai 13. lokakuuta 2015

Kuulumiset





Kisattiin viikonloppuna kieltovitosen ja kahden hylyn arvoisesti. Ensimmäisenä lähteminen ei ole mitenkään minun juttu.. Eka rata oli jees, mutta takaakiertoniistossa hätäilin ja puudeli kielsi. Toisella radalla tiesin keppien jälkeisen elämän olevan meille vaikea, koska Tui ei vielä(kään) ehkä kisatilanteessa kestä persjättöä kepeille ja muut ohjausvalinnat olivat huonoja. Päädyin valssiin, jolla koira aika odotetusti meni hypyn takaakiertoon.
Kolmas rata oli vinkeä (kuva nyysitty Milenan blogista):

Otin alun tuolta putken oikeasta päästä, koska sinne pystyi menemään kutsumaan koiran ja kepit aloitin vasemmalta kun sitten päällejuoksulla (jota sitäkään ei kovin hyvin osata) oli suora linja tonne takaakiertoon. Varmempi valinta meille olisi ollut keppien oikea pää, mutta sitten jatko.. tai sitten putken vasen pää ja keppien oikea.. No, pitää kokeilla treeneissä. Puudelihan toki livahti putkeen ja jatkettiin siitä kepeille. Muutoin nollana maaliin. Ekalla tän tuomarin (T.Teileri) radalla tultiin tuosta putkesta 14 putken 3 kauimmaiseen päähän ja meille tosi tyypillinen (kisa)virhe, puudeli selän takaa väärään putkenpäähän. Tää on ärsyttävää, koska oikeasti väitän et katse, liike, käsi, kaikki oli oikein ja lopputulos silti tuo. Treeneissä näitä virheitä ei tapahdu =) Keppien osaamisessa olisi paljon parannettavaa edelleen. Huvittavaa kun palaan edelleenkin aikaan Elsan kanssa "jos olisin Elsan kanssa, ohjaisin näin". Joo - Elsa oli taitava, pitäisikö puudeli vain opettaa yhtä taitavaksi eikä haikailla melkein vuosi sitten eläköityneen mummikoiran ohjaksiin?

Mutta mukavinta oli, että puudeli kulki niin kuin se kulkee treeneissä ja silloin sitä on kiva ohjata. Se on myös nyt niin eri koira kotonakin, leikkisä ja iloinen itsensä. Joku parin kuukauden masennuskausi sillä oli. Nartut.. Oikeasti pitäisi sterkata se, mutta pitää katsoa missä ajassa. Nyt jos kisaisi parit kisat ja JOS saisi edes muutaman nollan SM-kisoja varten niin ehkä sitten ellei juoksut tule siihen päälle.

Martta kisasi kakkosissa ja sai ensimmäisen LUVA:n voittamalla ensimmäisen radan. Hienoa! Oli mukavaa nähdä myös Maisaa :)



Elsa täyttää tänään yhdeksän. Ikä ei siinä juuri näy, eikä toki 9v pyrrin vielä pitäisikään mikään vanha olla. Vauhti on tasaantunut ja turhia ei höyrytä, onhan se sellainen ihmisen mieli ollut aina. Edelleenkin treenaaminen ja yhdessä tekeminen saa sen silmiin sellaisen kipinän että meinaa jotain liikutuksen kyyneltä puskea silmäkulmasta, on se vaan niin <3 Toivotaan Elsille monia terveitä vuosia! Tämä vuosihan oli tähänastisista ehdottomasti rankin kaikin puolin. Meille kaikille..

CIE* FI AVA, FI AVA-H, FI TVA, FI&EE&SE&RU MVA, V-07, JV-07 Bagheera de la Patonniere

Kallan täti (isän sisko) Le voitti upeasti agilityn MM-kultaa ja muutenkin pyrtsit pärjäsivät oikein hyvin :)

Tästä innostuneena Kalla haluaa julkaista oman agilityvideonsa.. Voi kyynel  :D TOinen on aika innoissaan, se osaa tarjota hyppyä suunnasta ja toisesta ja juosta putkeen. Ohjauksista sillä ei ole hajuakaan (eikä tarvitse olla) ja kesken kaiken se päättää hypätä putken päälle leikkimään. Mutta katsokaa lapsikoira 6kk treenaa tuolla vieraiden lasten keskellä häiriintymättä yhtään. Ei joka pyrtsi :) Hyviä lapsia tuollaiset, joita ei voisi koirat vähempää kiinnostaa. Koirakin oppii, että lapsia vaan on. Lopuksi koiralapset pääsivät leikkimään. Ihan loisto jos saataisiin tuo "penturyhmä" pyörimään. Oli ihan tosi hyvä ryhmä aikanaan kun Kiki oli pentu niin suunnilleen samanikäisistä pennuista. Pentujen kanssa kun tarvitset kaksi avustajaa ja jos vielä joku kolmas videoisi niin olispa kiva..




Sämpylä?

torstai 8. lokakuuta 2015

Valokuvamallina Aune

Tänään kameran eteen sattui Aune - Korpinotkon Bueno 16 viikkoa. Aika suloinen :)




sekä kämppiksensä Maisa (Tap-Tap Maisa)


Elsa ja Maisa 22.1.2007. Maisa täyttää marraskuussa 10 ja Elsa ensi viikolla 9v. Mummut <3

22.1.2007


Mapsku kävi tänään myös näyttämässä silmiään Jari-sedälle ja terveet olivat :) Samalla tutkitutin myös polvet, kunnossa nekin.
Tarkoitushan on kysellä mapskun virallisia selkäkuvia, niistä kun ei koskaan tullut lausuntoa. Tuolloin kuvannut eläinlääkäri vielä väitti, että virallisesti ei saa alle 2v koiralta lausuntoa ja minä väitin vastaan. Ilmeisesti jotain jäi sitten kuvaamatta, sama kuin Maisalla. Maisalla selkä on ok, Mapskullahan on LTV1 (jakautunut ristiluun keskiharjanne). 

Tuo "ei virallista alle 2v koiralta" -tieto istuu yllättävän sitkeässä koiraharastajissa, vasta viime viikolla asiaan viimeksi törmäsin. Oikeasti vaikkapa meidän rodussa nimenomaan se LTV-lausunto (jonka saa heti vuoden ikäiseltä) on se, mikä kiinnostaa, ei se että 2-vuotiaalla koiralla on spondyloosista puhdas selkä. Tai siis kiinnostaa sekin joo, mutta spondyloosi tässä rodussa  (kuten muissakin ei-spondyloosiriskiroduissa) ennemmin vähän vanhempien kuin 2-vuotiaiden koirien sairaus, joten lausunto 2-vuotiaana on vähän turhan aikaisin.

maanantai 5. lokakuuta 2015

puolivuotias Kalla

Puolivuotias Kalla on energinen, hyväntahtoinen ja reipas pyrrilapsi, joka ei ota elämästä turhaa stressiä. Treenatessa sillä on uskomaton keskittymiskyky ja intensiteetti ja ihan kohtuullisen hyvä taistelutahto. Kalla liikkuu eri paikoissa ja eri alustoilla reippaasti ja tuntuu tykkäävän pyrrimäiseen tapaan korkeista paikoista. Toisiin koiriin se suhtautuu pääosin välinpitämättömästi, ei ole mitenkään tyrkky, mutta ei sitä miten tahansa kohdella. Ihmiset ovat pääsääntöisesti kivoja ja hetken tuttavuuden jälkeen suukkojen arvoisia.
Puolivuotias Kalla osaa juosta täysillä suoraan putkeen, tarjota hyppyjä suoraan ja takaakiertona, tehdä 2o2o:ta tasapainotyynyllä, imuutusseurata, muutaman tempun ja vähän odottamista.
Painoa sillä on 8kg ja kokoa riittävästi. En ole toisinsanoen uskaltanut mitata.. Enemmän kuin Tuitulla ja vähemmän kuin Elsalla.




Samalla kun Kalla sisaruksineen tuli puoli vuotta, tulivat ensimmäiset kasvattini 1,5 vuotta, eli agilityssä kisaikään! Kisakenttiä ei ihan vielä kukaan kolkuttele, mutta eiköhän ensi vuoden puolella :)
Käytiin tänään treenaamassa tokoa keskustassa, sieltä Hemmosta muutama tumma
kuva:



Kaikki pääsivät tokoa treenaamaan ja häiriötä riitti. Ultimaten pelaajat kentän toisessa päässä ja ihan selän takana kaksi lasta pelaamassa jalkapalloa isän kanssa. Elsa nyt on kokenut häiriötreenaaja, mutta junnuosasto oli kyllä oikein etevä :)

tämä pallo pitäisi heittää

Syksyn aurinko paistaa matalalta ja puistossa oli kivasti lehtiä. Piti käydä napsimassa muutama kuva omistakin ennen treenejä.




Viikonloppuna kisataan agilityn piirinmestaruuksista Tuitun kanssa :)
Ja pieni mainoksen poikanen, jos joku on kiinnostunut Jerry Ketolan ajoista joulukuussa Joensuussa niin viestiä!