sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

palkintoja

torvi mikä torvi =)


Perjantaina Elsi pyrrinen palkittiin oman seuramme (JOA) vuoden 2012 toiseksi parhaana tokokoirana. Jo aiemmin Elsinen lunasti Suomen Pyreneläisten vuoden tokokoira-tittelin, neljäntenä vuonna peräkkäin! Olen tosin saattanut mennä jo laskuissa sekaisin :P Katsotaan kuinka käy vuonna 2013 kun myös Tara ja Flamma kisaavat EVL:ssä.

Suuria palkintoja ei tän päivän näyttelyistä (Rautalampi RN) tullut, kuten olettaa saattoi. Tuomarina oli Elina Haapaniemi, rodun ihan hyvin tunteva tuomari. "Tavoitteena" oli edes EH ja sehän me keskiarvona saatiin ;)

Kivan arvostelu kuului näin:

2,5-vuotias, brindle, feminiininen narttu. Liian kupera kallo, turhan pyöreät silmät, purenta ok. Hyvä kaula ja ylälinja. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Voimakkaat takakulmaukset, yksinkertaiset kannukset. Runsaasti valkoista kaulassa ja eturinnassa. Eturaajoissa valkoiset sukat ja valkoista myös rungon alla ja takaraajojen varpaissa. Pehmeä turkinlaatu. Liikkuu hyvin.

VAL H

Elsi:

6,5-vuotias, hyvän tyyppinen, vilkas narttu, joka esiintyy hyvin. Hyvä päänmuoto. Keskiruskeat, hieman pyöreät silmät, purenta ok (poistetuista hampaista esitetty SKL:n hammastodistus). Hyvä ylälinja, sopiva luusto. Hyvin kulmautuneet takaraajat, joissa ei kannuksia. Hyvä runko. Liikkuu hyvin.

VAL ERI, SA, PN1, VSP

ROP oli Zin, joka valioitui. Onnea :) 

Elsin mielestä kehässä oli hauskaa. Seuraavaksi kerraksi (jos sellainen tulee) voitaisi treenata homma niin et ei tartteis tarjota temppuja kuten vilkuttamista ja niiaamista kesken arvostelun :) Tästä elsalle eläkelaji, tavoitteena tietty veterans of veterans-gaala..ehehe =))

Kotiin tultua suunnattiin vielä hiihtämään. Jussi osti eilen sukset! Mie sorruin ostamaan "vaan" uudet monot ja uuden, todella tarpeellisen, uuden Gore-tex-takin. Hups :) Hiihdeltiin jääladuilla pyrrien kanssa 6km puoleen tuntiin, ihan hyvin sinänsä kun Jussi on hiihtänyt viimeksi intissä (metsäsuksilla ;) ja siitä tosiaan on aika jo yli 11 vuotta! 


2 kommenttia:

  1. Heh, mitähän miun raidat parista jalastaan menettänyt pyrriseni saa arvosteluihinsa Jämsässä, jos jo kikin valkoisista laikuista pitänyt pitkät sepitykset tarinoida (:
    Vissiin siis mekin lähdetään hyvää hakemaan ja käytöstapoja.

    VastaaPoista
  2. sama tuomari? :D Mutta hei, Torvisen seitsemäs näyttely ja vasta ensimmäinen maininta noista!

    VastaaPoista