lauantai 30. toukokuuta 2015

jokaisella tulisi olla yksi sukkajalkainen koira

Eikö vain?


Kyllä :)

Alunperin suunnitelmat oli vähän toisenlaiset, mutta sitten kävi näin. Team Kivasti vahvistui vähän ennenaikaisesti yhdellä pyrrinpoikasella kun Tottakai Callaween Caanehin "Kalla" muutti meille eilen. Katsotaan mitä pikkuneidin kanssa keksitään! Kallalla on täsmälleen vuosi ikäeroa Elsan pentuihin; yksi synttäri vähemmän muistettavana kun kasvateilla ja omalla koiralla sama synttäri :)
Oikeastihan kyseessä ei varsinaisesti ole mikään pikkuinen pentu, vaan varsin raamikas neito! Tulevaisuuden suunnitelmista sen verran, että jos opetellaan vaikka ensin nukkumaan yöllä ja katsotaan sitten muita juttuja :D
 No joo, suunnitelmissa on ainakin torikirppisreissu huomiselle ja pentutreffit Rienan kanssa maanantaille näin alkuun :)

Kotiutuminen on sujunut ihan hyvin, ensivaikutelma on, ettei mikään ihan pehmein pentu ole kyseessä. Eikä ehkä ihan ahneinkaan.. Sensijaan lelut kelpaa paremmin kuin hyvin ja ihmisistä se tykkää. Elsaa ja Tuittua kunnioittaa ainakin näennäisesti ja kissa ei erityisemmin kiinnosta. Reippaan oloinen pentu on :) Sovitaan varmaan hyvin yhteen kun kummallakin on halutessaan niin kova ääni ;)

Sisko,veljet ja mamma osuivat eilen myös kameran linssin eteen:

Tottakai Cuumoo Cammoo "Förde"

Helette de la Vallee du Mouton "Haidi"

Tottakai Culumien Commein "Halti"

Kalla ihan itse :)

Tottakai Caamee Celemi "Kelmi"

Tottakai Caaheen Caanis "Siili"
ja OT:na, ei kukaan halauaisi hoitoon yhtä kilttiä mustaa (mutta juoksuista) pyrriä? Meillä on ongelma, oli jo valmiiksi ja juoksujen myötä ongelma on ISO. Siispä Elsi etsii hoitopaikkaa ainakin 12.-14.6, jos mahdollista niin jo edeltäväksi viikoksi.

3 kommenttia: