sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kisahommia



Viime viikonloppuna kisattiin Jyväskylässä, eka rata oli suoraan sanottuna kehno. Tuittu liikkui tosi varovaisesti ja luuli puomia keinuksi. Sitten kun ei puomiin tule normaalia rytmiä, ei osaa myöskään kontaktia. Lisäksi tuli keppivirhe, aloitettiin ne alusta.

Toisella radalla päätin et ny vedetää asenteella ja niin vedettiin :) Huomattavasti parempi rata, joskin Tui lipsahi A:lle keinun sijasta ja lopuksi vielä keppivirhe, en nyt muista aloituksestako vai lopetuksesta, uusinnalla ok.

Kolmas rata oli hypäri ja tehtiin siitä nolla. Puudeli kulki tosi kivasti ja jäi hyvä fiilis. Mutta kun osallistujia oli vain viisi ja hävittiin 0,06 sekuntia voittajalle (puudeli sekin, jee!), ei meille jaettu LUVAa. Semmoista se on, mutta toisaalta taidetaan tarvita vielä treeniä uusissa kisapaikoissa ja uusilla kontakteilla. Kakkosissa on ihan hyvä harjoitella :) Etenemä oli 4,38m/s ja aika -12,71 kun voittajalla -12,77 ja kolmanneksi tullut taisi hävitä kymmenen sekuntia. Valitettavasti tämä rata ei tallentunut videolle =/

Oli kiva nähdä Elinaa ja Mariaa ja sovittiin ehkä jo, et mentäisiin joku kerta treenailemaan sinne. Maria lupas tulla pääsiäisenä Joensuuhun kisaamaan ;) Elinaa en ollu nähny ikuisuuksiin ja vaikka Kikin kuolemasta on jo 3kk, kyyneleet vaan tuli silmiin Elinan halatessa ja sanoessa pahoittelunsa. Aika auttaa, kliseinen tosiasia, mutta vielä useamman kerran viikossa silmät kostuvat kun asiaa mietin. En yleensä tykkää Jenni Vartiaisesta, mutta juuri tuona kyseisenä päivänä kun kaikki tapahtui, Jennin "Minä sinua vaan" kuului radiosta varmaan kaksi kertaa miun ajaessa edestakas kodin ja eläinlääkärin välillä. Aluksi aina itkin kun tuon biisin kuulin, nyt se menee yleensä jo itkemättä. Kanavaa ei voi vaihtaa, vaa laulu pitää kuunnella loppuun. Ikäänkuin kanavanvaihto olisi joku takinkääntö koiraystävälle. Ihmismieli on hassu..
Kiki tulee mieleen niin monesta asiasta, siinä oli niin paljon elämäniloa ja energiaa ja se oli niin läsnä aina. Omalla välillä hyvin rasittavalla tavallaan :)

No, eilen sitten kisattiin Lappeenrannassa 3 rataa. Lähdettiin jo viiden jälkeen ajamaan kun Mape starttasi ykkössissä ja oltiin 20.30 kotona. Hullut koiranaiset ja sitä rataa.. :D
Mapelle rimavitonen ja kaksi hylkyä. Eka rata vähän varovainen, mutta hullu-Mape pääsi valloilleen seuraavilla ja kontaktit olivat vähän sen oloiset :P

Välissä kävin katsomassa Lauran ja Antin suloista vauvaa :)

Tuitulle eka radalta keppivirhe (taas..), lopetti kesken, toisella kerralla sekoitti rytmin keskellä ja kolmannella sitten oikein. Toisella radalla A:n alastulokontaktivirhe ja sitten korjattiin puomin kontaki. Hypäriltä sitten hieno rata pussille asti, siitä ohi. Tuittu selkeästi mietti sinne menemistä, mutta päätti olla menemättä. Vitosella voitto, alle sekunti yliaikaa siihen päälle, mutta videolta voi jokainen katsoa minkä aikaa hukataan pussin korjaamiseen :P Pussi oli jo ekalla radalla, siinä se onnistui, mutta.. Se on vähän turhan harvoin harjoiteltu este, meillä on nopeahko ja lyhyt pussi, lappeenrannassa lähes musta ja tosi pitkä. Ykkösluokkalaisille oli aika haastava monelle! Ehkä meidän musta putki (jota joskus treenataan mutkallakin) on tuohon auttanut. Mene ja tiedä. Yksi kolmosista tuttu kisakaveri lappeenrannasta tuli kysymään paljollako pussin ostan ;) Sanoin et voisivat kyl tuosta hyvästä jo lahjoittaa..

Tässäpä meidän rata, puudeli kulki tänään parhaiten tähänastisista kisoista ja alusta saakka! Oon tyytyväinen. Puomia ja keppejä pitää kyl treenata, saa nähdä mennäänkö Kuopioon kuun lopussa vai keskitytäänkö treenaamaan. Keppivirheitä on tullut nyt luvattoman paljon.
Toisen radan keinu oli vähän hitaampi niin käytiin Marikan avustuksella treenaamassa lopuksi vielä keinua. Kiitos :) Onnea Nessalle ja Tiinalle Luvasta!

https://www.youtube.com/watch?v=nmfr9RkmOCQ

Katri kannustaa taustalla ja selostaa radan etenemistä, pussin ohituksessa yleisöstä kuuluu aika osaaottava ääni :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti