sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

koirahoitolasta päivää..

Suunnittelin eiliselle kisoja Kuopiossa. Jussi suunnitteli lähtevänsä mukaan ja käymään samalla reissulla Antin luona. No, sitten muistin et olin luvannut Mapskun hoitoon. No, soitto mammalle, et ottaisko Mapskun ja Elsan muutamaksi tunniksi.
"mie olen silloin Helsingissä ja iskä reissussa, eli Dukkis tulis teille.."
Hupsista.. :)
vtusti rakkeja sanoo Kepu
Yllättävän hyvin on menny Kepulla ja koirilla. Kepuhan vähän pelkää vieraita koiria, vaikka yksittäin Mape ja Dukkis on toki meillä olleet onnistuneesti. Eipä nytkään mitään ihmeellistä, kumpikin väistää kissaa ja homma sujuu.

No, ei siis kisoja. Eikä kyllä edes harmita. Ei olla treenattu puomia eikä juuri keppejäkään, joten mitä sitä kisaamaan. Olen ollut todella laiska omatoimitreenaaja tän vuoden puolella ja en ole käynyt kertaakaan hallilla omatoimitreeneissä ihan vaan niiden takia. Pieniä treenejä ennen treeninvetovuoroa on kyllä tehty. Täytynee korjata tilanne nyt lomalla.

Sitä on jo tässä reilussa kolmessa kuukaudessa unohtanut millaista on elo neljän koiran kanssa. Tai siis lähinnä kolmen pyrrin, (puudeli nyt on vaivattomuudessaan lähinnä verrattavissa kissaan). Taktiikka onkin ollut väsyttää rekut heti aamusta niin homma on paljon hallitumpaa. Kyllä ne rauhassa ovat kun olet itse rauhassa, mutta kun lähdet liikkeelle, lähtee neljä koiraa myös "jeeee nyt tapahtuu jotain". Puhumattakaan siitä millaista on taluttaa Marttaa ja Dukkista ;) Muutoin Mape on kyllä vaivaton elukka, se ei kyllä maisemanvaihdoksista stressaa ja on sisällä rauhallinen ja kiltti, ulkona sitten vauhtia kyllä löytyy :)
Perjantaina iski haikeus. Mape on niin paljon Kikimäinen. Ei yhtä ovela eikä ajatteleva, mutta sen oleminen ja sen eleet ovat niin samanlaisia. Ehkä Mape tekee miulle aikanaan pienen mustan tytön, jossa on ripaus Kikiä mukana <3


Eilen lenkkeiltiin heti aamutuimaan melkein pari tuntia pitkin metsiä.


varo Mape, Liperin leijona vaanii!


Mummelillakin oli mukavaa :)




Mapsku supattaa Tuitun korvaan salaisuuksia

Hyeena nimeltä Martta ois vailla leikkikamua


Lähde nyt!!





Kepukin on kevään tullen aloittanut lenkkeilyn aka kesäkuntoon 2015-projektin


Oon sanonu aina et Tuittu on sellainen muumieläin. No, muumeistahan nimi "Tuittu" toki on, mutta tiedättekö niissä Toven mustavalkoisissa muumi-kirjoissa ne kivenkoloissa ja kuusien alla kurkkivat ötökät, joista vain silmänvalkuaiset aina vilkkuu?

Sellainen asuu meillä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti