lauantai 27. joulukuuta 2014

Mitä kuuluu nyt?

Ikävä on kulkee mukana koko ajan, siitä ei pääse mihinkään. Kotona on tyhjää, Torvi oli niin paljon enemmän läsnä kuin nämä kaksi muuta, se oli rasittavuuteen saakka joka paikassa, osallistui kaikkeen ja ylipäätään näkyi ja kuului. Entä Elsa ja Tuittu? Niiltä voi kysellä kuulumisia tuolta sohvannurkasta, siellä ne asuu :P Okei, elämä on nyt todella helppoa, on vain kaksi kilttiä mustaa koiraa, mutta kyllä jotain olennaista puuttuu. Missä kaikki jännitys ja haaste?

Eihän täällä oikeasti ole paraneminen sujunut kuin Strömssöössä, todellakaan. Posken pistohaavahan Elsalta tulehtui melkolailla heti huuhteluista huolimatta. Sitten alkoi myös iso haava vuotaa märkää ja iso ihokaistale meni nekroosiin ja se jouduttiin poistamaan. Kun sitten vielä kotona saksin siltä kuollutta kudosta haavalta, josta kallo jo näkyi, tuntui ettei Elsakaan tästä selviä..

Antibiootti vaihdettiin siis 6pv;n kohdalla ja 9pv:n kohdalla bakteeriviljelyvastaus kertoi, ettei senkummemmin amoksisilliini + klavulaanihappo kuin kefaleksiinikaan tehoa. Eli 1,5 vkoa vääriä antibiootteja, ei ihme, että tulehtui. Voisin sanoa muutaman sanasen turhista antibioottikuureista (ja niiden myötä resessiivisistä bakteereista), mutta en viitsi.

Haavoja on siis hoidettu pian kaksi viikkoa avona. Aluksi hoidot n. 4x pv, sitten olen harventanut ne kahteen. Suihkutus suihkussa + desinfiointiainetaitoksella haavan pohjan pyyhkiminen + Vetramil-voidetta päälle. Onhan Elsa aika hurjan näköinen kun kallo paistoi haavanpohjalta noin kahden euron kokoiselta alueelta. Sitä itseään haava ei ole haitannut ja se on ollut koko ajan tosi hyväkuntoinen ja virkeä. Onneksi.

Joulu sujui tuttuun tapaan töissä. Vein koirat Liperiin jo maanantaina ja näin niitä seuraavan kerran perjantaina. Oli erityisen ihana yllättyä positiivisesti kun ei ole useampaan päivään Elsaa nähnyt - haava on paitsi kaventunut, myös madaltunut! Uskallan olla toiveikas ja epäillä, että reilun viikon päästä meillä ei ole enää haavaa, jota edes hoitaa. On vain arvet muistona tapahtuneesta.


Tuolta haava näyttää nyt, kuva ei kerro ihan koko totuutta vaan se on oikeasti jopa paremman näköinen. Jokainen voi miettiä miltä tuo näytti silloin 1,5 viikkoa sitten..Kallo ei enää näy, vaan tuo on ihonalaiskudosta.

Olen luvannut tehdä kollaasin kuvista jos/kun Elsa paranee.

Kikin lähtö on vaikuttanut eniten Tuittuun. Tuittu on ollut paljon leikkisämpi ja energisempi niin lenkillä kuin sisällä. Hassu reaktio, Tuitulla ei itsellään ollut mitään ongelmia Kikin kanssa, mutta tiedä näistä sitten.

Harmittaa Kikin puolesta myös se, että tästä väistämättä tulee käsitys että Kiki olisi ollut jotenkin aggressiivinen koira. Sitähän se ei todellakaan ollut. Eihän se koskaan kenenkään muun kanssa tapellut kuin Elsan, ei ikinä. Ja viimeistä kertaa lukuunottamatta Elsa oli aina se, joka kävi päälle. Tosin tappeluun tarvitaan aina kaksi..

Miun pieni Kettu, on niin hirveä ikävä <3

Ja jos joskus syliin mustan maan
mä sua joudun kantamaan
niin minä sinua vaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti