tiistai 3. marraskuuta 2015

Se on Pirkka (sis kännykkäkuvia, ei herkimmille entisöinnin ammattilaisille)

Viime kesänä Kuopion reissulla poikettiin Riistavedellä eräässä osto- ja myyntiliikkeessä. Siitähän ei sitten halpa reissu tullutkaan..
Siellä tavarapinon alla oli yksi Tapiovaaran Pirkka-sarjan tuoli. Kysyttiin hintaa ja myyjä totesi että hällä on myös pöytä ja penkit. Ja eikun katsomaan, penkkejä ei ole aiemmin sattunutkaan kohdalle!
No, kuntohan ei kummoinen noilla penkeillä ollut, pöytä oli ihan ok kunnossa, paitsi myöhemmin todettuna siihen oli pinttynyt ihan järkyttävä tupakan haju, joten senkin pinta meni uusiksi. Mukaan lähti sitten kaksi penkkiä, pöytä ja kaksi tuolia ihan kohtuullisella hinnalla. Aiemminhan meillä on yksi jo ostohetkellä tummaksi petsattu pöytä (ei ole oikein hieno) ja 3 tuolia, joiden kunnostaminen on jäänyt.

Tässä vaiheessa sitten kaikki puutöistä ja entisöinnistä tietävät, ja kyseisten henkilöiden vaimot, siskot, lapset, serkut, kaimat jne. lopettaa lukemisen ;)

No, ostettiin ihan tavallinen tasohiomakone, useampaa karheutta hiomapaperia ja aloitettiin hommat takapihalla. Vähän piti miettiä mikä aika olisi sopiva hioa ettei naapurin vauva nuku just päikkäreitä pihalla mut naapurisopu näyttää säilyneen!

Harmi että bloggausajatus tuli niin myöhään, olisi pitänyt ottaa enemmän ennen ja jälkeen-kuvia! Ja mielellään jollakin muulla kuin kännykällä ;)
Tässä kuitenkin tuoli, joka oli parhain kunnoltaan. Kaikkien tuolien, penkkien ja pöytien jalat olivat tuollaiset mitä seuraavassa kuvassa.


Kaikki jalat näyttivät tältä


ja penkit tältä:


Ja eikun hiomaan..
ja sitä hommaa riitti!



mitään maskeja tartte..

Hiomisen jälkeen jalkoja joutui liimailemaan (kiilto kosteuden kestävä puuliima) ja isoimpia koloja (mm. tuo kuvassa poikkipuussa näkyvä kraateri) vähän täyttämään kitillä.
Sitten mustat osat saivat päälleen kaksi kerrosta maalia (Tikkurila Helmi 30 musta 9700) ja puuosat päälleen 2-3 kerrosta lakkaa (Tikkurila Unica Super, kirkas).



Kolmen päivän päästä homma oli jotakuinkin valmis ja lopputulos mielestäni oikein hyvä! Aiemmin ei ole mitään tällaista tullut tehtyä, vaan kynnys ryhtyä hommaan uudelleen on pienentynyt kovasti. Vähän jännitti aloittaa entisöijän ura ns. arvokalusteesta (uutena tollainen penkki yksistään maksaa n.600e) ja homman halusi tietenkin tehdä kalusetta kunnioittaen, vaikka edellinen omistaja oli kyllä vähät välittänyt!

Syystä tai toisesta tuolien ja penkkien sävy on hieman tummempi kuin pöydän. Tälle emme osanneet mitään tehdä eikä hiominen tuonut alta parempaa sävyä. Näillä mennään!

Valmis ruokailuryhmä, matto on made by Ikea, mutta ostettu FB:n kirpparilta

Ruokaryhmä sai valaisimekseen Yki Nummen Kurjen, joka löytyi kirpparilta kolmella eurolla :)

Tuosta kauan himoitsemastani verhosta jouduin kyllä pulittamaan useamman euron enemmän ;) miksei tullut ostettua silloin kun sitä valmistettiin? Kysympä vaan. Sen jälkeen sitä ei sitten edes meinannut löytää mistään. No mut nyt on Taikamylly (Sanna Annukka, Marimekko) olkkarin ikkunassa. (Ja koska tämä on koira - ei sisustusblogi niin ihailkaa tuota Kalla-nimistä sisustuselementtiä tuossa sohvan kulmalla.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti