keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kuulumiset

Reissun lopuksi ajoimme Varennasta Como-järven ympäri takaisin Comon kaupunkiin ja siitä sitte takaisin Milanoon. Sitten pitikin jo suunnata kotia kohti.

Seuraavana vkoloppuna kisattiin SM-kisat sateisessa säässä. Perjantaina hidas nolla, lauantaina joukkueradalta HYL ja sunnuntaina puhdas rata, mutta harmittavasti sekunti yliaikaa ja sijoitus 57/258. Tuittu ei kulje kisoissa niin kuin treeneissä (eikä kyllä aina sielläkään ihan samaan malliin), enkä oikein osaa ratkaista tilannetta. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menty ja usein saa olla pääasiassa aika tyytyväinen. Tuitun ohjelmassa on seuraavaksi sterilisaatio, josko sillä saataisiin tilannetta hieman tasoitettua. Se ei ole periaatteessa valeraskas (hoivaa leluja tms), mutta on juoksujen jälkeen tosi masentunut ja vaisu. Siihen 6kk juoksuväli niin... Jalostukseen sitä ei kuitenkaan tulla ripsien vuoksi käyttämään, joten yhdet juoksut vähemmän kelpaa kyllä meille :) Harkinnassa on samalla sterkata myös Elsa. Se täyttää kohta 10v ja on tosi hyvässä kunnossa ja kestäisi leikkauksen kyllä. Kestäisikö se aikanaan leikkausta jos märkäkohtu yllättää, onkin sitten jo toinen asia. Kallakin piti vihdoin ensimmäiset juoksunsa :)

Mapen pentusilla on menny hyvin :) Ahkerasti niitä on sosiaalistettu (iso kiitos siitä) ja pennut ovat olleet reippaita. Treenit ja kurssit on myös jo hyvässä vauhdissa:)
Ikää niillä on nyt 14+ viikkoa ja 12-viikkoisrokotuksilla painoa oli:
Oomi (K. Meniks Tunteisiin) 4,6kg
Miina (K.Vaimomatskuu) 5,3kg
Hikka (K.Rähinärakkautta) 5,4kg
Qumma (K.Käännät mun pään) 3,9kg
Kundi (K.Pojat on poikii) 6,6kg

Kundi kävi Joensuussa olemassa hoidossa yhden päivän ja nappasin nopeasti pari kuvaa isosta ja niin iloisesta pojasta :) Se on paljon leppoisamman oloinen kuin tytöt, mutta meinikiä pojasta silti löytyy!





Sitten kävin varastamassa lainaamassa kuvia:


 Hikan (K.Rähinärakkautta) kuvat Pia Pynnä ja Hikalla näissä ikää n.11vko





ja sitten vielä Oomi (K.Meniks Tunteisiin) ja isoveli Koda (Tottakai se on sven tuuva), kuvan otti Anne Saari


Lupaan tänään herätellä treenibloginkin henkiin, paljon on kaikkea :) Yhtenä isona ja niin odotettuna asiana on äskettäin varmistunut muutto, en ehkä malta odottaa elokuun loppuun! Yksi unelma toteutuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti