lauantai 7. kesäkuuta 2014

talo on tyhjempi nyt

Jäljellä on enää Elsa, Torvi ja Tuittu. Hetken tänään oli vain kaksi jälkimmäistä, koska mamma päätti tehdä katoamistempun! Vahinko se toki oli, se jäi varmaan jälkeen eikä tajunnut kääntyä polulle, yhtäkkiä huomattiin et "missä Elsa?". No, ei näy ei kuulu, ei ole mennyt autolle, toivottavasti ei ole lähtenyt kohti kotia (oltiin utranharjun toisella puolella autoilla), eli missä se on? No, lähdin autolla sitten ajamaan kohti polun ja tien risteystä (kun en jaksanut enää uudestaan kävellä) ja siellä se tiellä jolkotti hämmentyneenä. Ei siis ollut tajunnut syystä tai toisesta kääntyä polulle vaan oli jatkanut eteenpäin olettaen että ollaan menty sinne. Onneksi löytyi, vaan saisi kyllä pitää vähän paremman huolen sekin, jos minäkin!


Pentupakettiin lähti jokaiselle erilainen raitapanta ja hihna. Kivasti-merkkejäkin tulin tilanneeksi :P

Käytiin pentulauman (Paksu, Pilvi ja Hemmo) kanssa kaupungilla kävelemässä torstaina. Reippaita pentuja, jotka saivat paljon rapsutuksia ja pistivät loppuviimeksi leikiksi torin reunalla :) Kotona olleet pennut kävivät myös pariin otteeseen aksahallilla seurailemassa treenejä.

Eilen lähti neiti (myrsky)Pilvi (Kivasti Kulje mun kanssa) Johannan matkassa sijoitukseen Espooseen. Oikeasti Pilvi on aika kiltti ja kovin Elsamainen pentu. Sillä on aina joku lelu suussa, se tervehtii ihmiset kohteliaasti ja jatkaa sitten omia puuhiaan. Melko rauhallinen, mutta taistelutahtoinen pikkukoira.
Pitkä junamatka oli mennyt hyvin, nukkuen ja leikkien. Kotona isot koirat olivat olleet hieman jänniä, mutta tänään ei sitten enää niinkään.
Pilvillä on kaverina 14-vuotias australianterrieri Sandra, 10-vuotias picardi Taika ja 3-vuotias briardi Aissa. Johannan ja Antin ranskalaisten rotujen kirjo laajeni siis yhdellä pyrrillä :)


Eilen kävi Hemmo leikkimässä Paksun kanssa. Elsa oli lähinnä närkästynyt, että moinen rääpäle kehtasi enää takaisin tulla. Hemmo raukka..

Kivasti Ota mut kiinni "Hemmo"





 Pojat painii, tarvitaan  varmaan säkki jos toinenkin multaa paikkaaman nuo pentujen kaivamat kuopat..

Tuitulle tulee varmasti (miun lisäks) eniten ikävä pentuja. Se on niin iloissaan niitä leikittänyt ja ollut niin onnellinen samankokoisesta leikkiseurasta, samanhenkisyydestä puhumattakaan :) Lisäksi Tuittu on nauttinut vieraiden käynneistä ja usein lähes välittömästi on alkanut sellainen Tuittu-show.
Tuittu leikittää Hemmoa


voitin!

jeeee :)


Tänään sitten lähti herra Iso (Kivasti Ohituskaistalla), jota Paksuksi taidettiin pääasiassa kutsua. Katsotaan mikä sen lopullinen kutsumanimi tulee olemaan. Tyyppi on iso ja iloinen kaveri, semmoinen hyväntahtoinen ja todella herttainen koira. Jotain tässä koirassa oli, nimittäin ainoastaan Paksun lähtö suretti, muista selvisin yllättävän hyvin! Eilen meinasin jo soittaa Virpille, että Paksu jääkin meille..
Onneksi Paksu meni tuttuun paikkaan Virpille ja Timolle. Sieltä löytyy ennestään jo Elsan veli Ange ja  Demon. Valitettavasti Demonin takajalan ontumiset ja lihasepätasapaino ovat tosiasia ja siitä jalostus- eikä agilitykoiraa tule, joten toivotaan parempaa onnea Paksulle! Tyypillistä tämä tuuri, onhan Demon melko avoin, taistelutahtoinen, äänivarma ja reipas koira..




Katsokaa nyt paksua <3

Herra D

Tupatarkastus pikkuveljelle

Pariin päivään ei olla juurikaan lenkkeilty, koirat sensijaan ovat uineet ja tänään treenattiin aamulla vähän tokoa. Kuvia on vaan naapurin piskeistä :P

Ruutuhommia

Hemulla on varsin letkee liike!

Hullu-Mape uimahommissa

Torvisten sukua, ja sen kyllä huomaa. Kohta tyhjenee tätin tasku!


omat rekut revittelemässä, mamma on iloinen ku pennuista päästiin :) 




Nyt on tämä vaihe pentuprojektia ohi. Toisaalta osa siitä vasta alkaa! Oli mielenkiintoinen ja ikimuistoinen kokemus! Elsa oli loistava emä, joskin kyllä se luonto näköjään hoitaa senkin, kun pentujen on aika vieroittautua. Pentujen kanssa oli ihana puuhata ja paljon niiden kanssa tuli kyllä tehtyä ja oltua. Toivon, että olen jollain tapaa onnistunut auttamaan niitä alkuun uusissa kodeissaan sosiaalistamalla niitä jo täälläoloaikana. Tosi hyvin niillä on kyllä mennytkin tämä eka viikko! Pennut saivat ihanat ja aktiiviset kodit, eikun tsemppiä vaan tuleviin koitoksiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti