maanantai 29. lokakuuta 2012

kuvakimara

Pieni pakkanen ja auringonpaiste..Siinäpä syy kaivaa kamera naftaliinista! Ikinä koskaan oo näin vähää kuvannu kun viime kuukausina. Olisipa rahaa ostaa uusi runko...

Tuittu täyttää parin päivän päästä jo 9kk. Mittoja ei ole antaa, mutta korkeus lienee jossain 29-30cm välillä. Ihan siitä kääpiö tuli! Painoa on varmasti ainakin se 4kg, aika jämäkkää tekoa on tuo kakru, mutta kestääpä pyrrien menossa mukana..












Illaksi suuntaan aksaamaan ennen yövuoroa. Mustat lähtee mukaan, TOrvi jääköön kotiin. Tänään tosin ehdin jo lenkillä säikähtää Elsan ontuvan, kunnes huomasin sen pian ontuvan eri jalkaa. Tarkempi tutkiskelu osoitti, jotta neiti herkkävarpaalla oli lumipaakkuja varpaissa ja ontuminen oli nopeasti korjattu. Talvi taitaa olla täällä, ainakin jos Elsalta kysytään! Tuitun mielestä tuo ohutkin kerros lunta oli hauskaa, hauskaa oli myös liukastelu jäätyyneen lätäkön päällä, jään rikkominen ja hepulointi jääpala suussa kera Kiksin :)

Loppukevennyksenä kuvatus Kepusta, mitä sitä onkaan sanottu kissoista ja pahvilaatikoista..


perjantai 26. lokakuuta 2012

hieno banneri meillä!

Suski askarteli meille uuden bannerikuvan, kiitos,se on HIENO! :) Torvi on tuossa ihan pikkuinen tyttö, kera pikkuisen (ja jyrsityn) noutokapulan. Mutta mikäpäs tuota koiraa paremmin kuvaiskaan, kun asiat ja jutut, jotka ei oo ihan niin justiinsa :D

Elsin pentusista Roikki on menossa viikonloppuna MH-luonnekuvaukseen, hieno juttu, ihanan aktiivista porukkaa :) Nuttu-ruttunen sensijaan jatkaa agilityn treenausta virallisesti mediksi mitattuna! Nutulla oli korkeutta tyyliin 42,8cm, mutta sehän riittää :D Kisauraa ei vielä korkattu, mutta sillä tuskin on kiire =)

Dukkiduun lapsoset ovat olleet reippaita pyrrin alkuja, ainakin yksi on jo aloitellut agia ja tokoa, eikä laakereillaan ole lepäilleet muutkaan (ei liene pyrrien vahvinta osa-aluetta moinen muutenkaan :) Ikää on nyt reilu 4kk, hampaat vaihtuu ja karva kasvaa......... Toi Pyryn otsatupee on kyllä mainio!

Zerberan Shan Yu "Pyry" mätsärissä

Zerberan Fa Li "Lissu" ja ensilumi!

Viikon päästä katsotaan kuinka käy puudelin ekoissa näytelmissä..

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

retkellä vol 1

..vol 2 on sitten Ranskan reissu, kuvat on jo koneella, enää tartteis kattoa ja säätää (jos jaksaa) ja päivittää blogi ;)

Kävästiin torstaina retkellä Ala-Koitajoella ja samalla yökylässä Jussin äidin Seijan luona Uimaharjussa.
http://www.vaellus.info/reittikartta.php?id=0410061534166146

Kierrettiin kartassa näkyvä pääreitti joen vartta ja edeltävästi tuo polku, josta sitten tultiin tuolle reitille. Matkaa tuli yhteensä tasan 12km, ihan mukava pätkä siis =) Ja koska kyseessä oli Retki, eikä lenkki, piti tietenkin ottaa myös eväät mukaan!



maasto oli mukavan vaihtelevaa. Ei se nyt mitään ihan helppokulkuista ole, näin syksyllä varsinkaan, mutta ihan jees. Kerran ollaan aiemmin tuo kierretty, Elsa odotti silloin ekoja pentujaan, joten on siitä tovi jo vierähtänyt! Linkittäisin vanhaan blogiin, jos vuodatuksessa olisi enää kuvia (ei ole siis, kiitos käyttökatkon).

Kiksi loikki kivillä ja kallioilla vailla itsesuojeluvaistoa ja mitäpäs Tuittu muutakaan kuin perässä. Onneksi sillä sentäs on järki päässä vaikka perässä menikin :)


korkeuseroja ei oikein noista kuvista erota. Eikä kyllä juuri kerennyt raidallista salamaa ikuistaa tuolla pomppimassa lohkareelta toiselle.


Tällainen kuva kyllä löytyy, älkää kysykö mitä kuvassa tapahtuu..



Elsalla on lehti häntäkarvoissa :)

Hyvin jaksoi pieni puudelikin tuon reitin isompien mukana. Kyllä se rupes 11km kohdalla vähän katselemaan meitä, et "onkohan mahdollisesti vielä pitkäkin matka?" No, Uimaharjussa oli rauhallisia koiria illan aikana :)

pakollinen kuvayritys pitkällä valotusajalla, jalusta (silta) tosin heilui koko ajan kun koirasakki ravasi sitä edestakas


haavan lehtiä lammikossa


matkalla oli ihana metsäpätkä, puut täynnä naavaa :)


Kiki ei tosiaan ehtinyt tuohon oman seuran tokokokeeseen tälle syksyä. Oon ollu pikkuisen laiska.. Nouto on meidän murheenkryyni, siinä on montakin ongelmaa. Kaukoja en tullut vain treenanneeksi valmiiksi ja luoksetulo on rakentamatta kokonaiseksi liikkeeksi. Stoppi Kikillä on hieno :) Ehkä starttaaminen jää ensi keväälle, joskos sitten samalla treenaisi talven aikana voittajan liikkeet kuosiin, et voisi sitten kesällä kisailla. Tai sitten ei :D Ei paineita, varsinkaan Kikin kanssa. Se kypsyy TOSI hitaasti kun vertaa noihin mustiin (jopa Tuittuun) ja on kyllä pääkopaltaan aika lapsi edelleen.

Elsan kanssa oli myös tarkoitus startata tokossa, mutta juoksu sotki kuviot. Tuskin lähden vartavasten ajelemaan mihinkään kokeeseen, kisataan keväällä sitten :) Aksaa jos kisaisi joitakin startteja tässä syksyn/talven aikana.

Tuittu on treenaillu aksaa harvakseltaan. Keppien opetus on aloitettu, ehkäpä siitä videota tuonnempana. Hauska ja loputtoman innokas treenikaveri se kyllä on! Pienen koiran kanssa on vaan pienen koiran ongelmat (ja maksikoiran ohjaajana saan niistä pienistäkin ongelmista aika isoja) ja no, irtoamisen kanssa joudutaan tekemään PALJON töitä kyllä. Jos se joskus onnistuu, niin Tuitusta voi tulla aikas vikkelä puudeli :) Viime viikolla se tuurasi Elsaa viikkotreeneissä ja oli keksinyt jossain välissä kontaktit. Miullahan on ajatuksena silloin tällöin kuljettaa pikkupentu esim. puomista läpi makupaloja syöden, ihan vain muutamia kertoja. Treenaus alkaa sitten myöhemmin. Keinun treenausta voi aloittaa nopeastikin (pelkkää liikettä + ääntä) ja tietty 2o2o:ta ihan kotona temppuna. No, Tuittu päätti suoriutua puomista itsenäisesti, tehtiin sitä sitten muutamia kertoja lisää. Seuraavalla kerralla se päätti suorittaa myös A:n, jota se ei tosiaan ollut koskaan edes nähnyt. Juoksu-A tuolle ainakin tulee, katsellaan mitä tehdään puomin kanssa. Hauska kaveri tuo villapallo on, kovasti on samanlainen kuin Elsa! Pitää oikein miettiä, et milloin pitää tauon, koska koira kyllä treenaisi ja treenaisi.. Ja  toisaalta Tuittu on kyllä nimenomaan saanut elellä vähän pellossa ja olla pentu.


Ja mitäs vielä.. Ainiin, Elsan pentusten terveystuloksia! Nuttu (T.Se On Suhina Lempi) ja Koda (T.Se On Sven Tuuva) kävivät terveystutkimuksissa erinomaisin tuloksin! Molemmilla polvet ja kyynärät 0/0, lonkat A/A, olat ja selät terveet sekä kaiken varalta seulotut kilppariarvot kunnossa ja TGA:t negatiiviset. Voisko tässä juuri tyytyväisempi olla :))))

ja loppukevennyksenä poseerausyritys:
ja se todellisuus:

jep, kuvissa olo ei ole minuu varten :D