sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
ei ollu meidän tokopäivä
eilen tokoiltiin suoraan yövuorosta. On muuten varsin jännä olo kun on valvonut koko yön, nukkuu tunnin, menee kisaamaan klo 10 EVL:ää, menee kotiin ja nukkuu 1,5h ja menee sitten iltapäivällä ALO:on. Sitten illalla sain nukuttua ehkä 2 ja yöksi töihin! Onneksi oli kellonsiirron ansiosta "vain" 9h töitä =) Tänään nukutti, huomenna nukuttanee vielä enemmän..Niinhän se on aina viimeisen yön jälkeen!
Jälkipolville ei juuri kerrottavaa eilisestä jäänyt. Itselle jäi suuri vi*utus, suurin ikinä! Ja turhautuminen ja harmitus ettei tosikaan. Tuntui, ettei tästä ikinä tuu mitään tästä hommasta, aina mokataan jotain ja se yksi ainut ykkönen tuntuu kovin vaikealta saada. Tänään asia on onneksi saanut vähän järkevämmät mittasuhteet ja monessa asiassa voi katsoa peiliin, olisiko kannattanut treenata luoksetuloa muutama kerta eikä vain olettaa? Juu-u, olisi voinut auttaa.. No, se ei auta kuin todeta, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Tässä vaiheessa ei luovuteta, elsasta tehdään se ensimmäinen valio, takuulla! Kaiken onnistuessa meillä on vieläpä oikeasti mahdollisuudet tosi hyviin pisteisiin, kuten on jo nähty. Ja kuten voi osa-aluepisteistä taas nähdä.
Liikejärjestystä oli muutettu, olipa kiva! Tuomarin oli Riikka Pulliainen, josta jäi kyllä oikein hyvä kuva, suosittelen :)
Paikalla istuminen: 10
Paikallamakuu:10
Ruutu 6, aivan HURJAN hieno ruutu, takareunaan, täpäkkä seis, hieno maahanmeno, mutta PRKL koira karkaa liikkurin käskystä mukaan. No, pääpaino on ollut ruudun paikalla, mutta on tuota loppuakin tehty. ARGH:
Kaukot: 5, ekaan seisomiseen tuplakäsky, jolla syystä tai toisesta pomppasi eteenpäin. Vähän armopisteet..
Tunnari: 10, eipä moittimista :)
Metallihyppy 10, Hieno :)
tauko
Luoksetulo: 0, ei pysähtynyt! Voi argh. Jos olisin antanut maahanmenokäskyn, oltaisiin saatu pisteitä, mutta lopputulos (tällöin olisi ollut 4p vaille ykkönen) olisi ollut entistä harmittavampi. Elsa siis pysähtyi toiselle tolpalle. kiva..
Idari: 10, vähän vinoutta seisomisessa, muutoin priima!
Ohjattu: 9,5 arvonta osui oikealle, joka ruudun vieressä. Ei ongelmaa. Pieni vinous loppuperusasennossa muistaakseni.
Seuraaminen: 6,5 Yksi lisäkäsky, ja liian innokasta seuraamista. No jo nyt on kumma! Viime kokeessa tuntui tosi tahmealta, nyt neiti musta pompahti käännöksissä ja teki niin täpäkät perusasennot ja käännökset. Vinkui pari kertaa.
Loppupisteet 232 eli II-tulos. Eipä siinä =/// Taas niin monta hienoa osiota, mutta kun loppupisteet on silti aina II-tuloksen puolella, niin ei pitkään jaksa ne hienot osiot ilostuttaa. Tiedän, että koira osaa, niin miksei vaan ikinä onnistu nappiin. Voi ISO harmitus!
Ja sitten torvi..voi torvi!
Luoksepäästävyys 10 (ei edes pomppinut, saati tehnyt mitään muutakaa tyhmää kuten pöllinyt tuomarin lapasia :)
Paikallamakuu 0. Minen käsitä mitä tapahtui! Se oli jäänyt nuuskimaan heti ekan askeleen jälkeen ja istui kun käännyin! Sit tietysti se meni maihin ja makasi loppuajan.. Kivallahan on tapana epävarmuuttaan nuuskia (näkyy tuosta videosta sitten luoksetulossa), olisiko ollut sitä vai oikeasti joku nami siinä maassa? Ikäänkuin koira olisi siten unohtanut mitä on tekemässä. Voitte uskoa että harmitti, en osannut yhtään ajatella et virhe tulis tässä. Kiki ei oo ikinä tehny tommosta tai lähteny paikkamakuusta. Ei se varmaan tiedä sellaista mahdollisuuttakaan!
Hihnassa seuraaminen: 9, yksi perusasento ensin hyvin, sitten pomppasi vinoon.
Vapaana seuraaminen: 10
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seis: 8 (ennakoi)
Hyppy 0. Ai helvetti, 8 ois riittäny ykköseen!Ehdin sanoa "valmis" kun joku tyyppi kävelee kovin reippaasti kehänauhan viereen. Kiksi hyppää ja menee katsomaan tyyppiä. En tiedä luuliko jussiksi (mustat vaatteet) vai mitä. En halua syyttää varsinaisesti tätä, koiran pitäisi kestää häiriötä, mutta onhan se nyt stana kirjoittamaton sääntö ettei kokeessa tuolla lailla sykyillä eestakas! Ja siis tyyppi on itsekin tokoharrastaja. Harmitus oli NIIIN suuri, torvi ois ansainnu ykkösen! Tein heti perään hypyn, joka tietty olisi ollut 9-10 hyppy. Teki mieli käydä parkumaan...
kokonaisvaikutus 10 :)))
Pisteitä siis 144 II-tulos. No, jos nuo pikku virheet korjataan, niin ykkösen pitäisi olla aika tehtävissä. Täytyy olla hurjan tyytyväinen nuoreen koiraan, sen ensimmäiseen kokeeseen ja ilmeeseen, jolla se teki!
videolla on hyppyä, paikkamakuuta ja ekaa seuraamista lukuunottamatta muut. Torvi on niin söpö! Kattokaa sen heiluvaa kippurahäntää, eihän tuohon kaikesta huolimatta voi olla kuin tyytyväinen, miun torvi <3
video
Seuraavia kokeita ei oikein ole tiedossa. 14.4 olisi koe pieksämäellä, johon miulla on tammikuulta jääny roikkumaan ilmo. Meillä on kuitenkin Tottakai-porukalla ratsastusreissu Rellalla, pitää vähän katsoa miten aikataulut menis, siitähän ei aja Pieksämäelle kun reilu puoli tuntia.
Toukokuussa olisi sitten kokeet 5.5. (samaan aikaan olisi lieksan näyttely, jonne olin jopa aikonut viedä elsan ja dukkiksen haapaniemen elinan tuomaroitavaksi), 17.5, jolloin olisi myös aksakisat lieksassa, ja 20.5 jolloin olisi mejäkoe, jos paikka satutaan saamaan. Höh. Kisataan sitten taas joskus vuonna X. Toki näyttely nyt on helppo jättää väliin, mutta nuo muut..
Maija ja Focus ja Suski ja Reino taituroivat eilen ykköstulokset, onnea vielä näinkin :))
Heppailtua on tullut ahkerasti, sekä Lara-ponilla, että nyt myös ylläolevassa kuvassa olevalla Nopsulla (Noblesse SWE, kuva:ninja kuivalainen). Vuokrausmahdollisuuskin olisi kesäksi ollut, mutta nyt kun pennun tulo varmistui, en kyllä uskalla sitoutua tiettyyn määrään heppailua/viikko vaikka olisi kuinka kiva! Mutta ainakin tuo Nopsu on käytettävissä joka tapauksessa. Hienon hieno heppa se on kyllä! Jo ikääntyvä tammamamma, joka on nuoruudessaan ollut kansallisen tason kouluratsu. Sittemmin viimeiset vuodet enimmäkseen vain maastoheppana, mutta nyt on vähän verestetty vanhoja muistoja (sen minkä miun taitotaso antaa periksi) ja voi kun toinen on innoissaan! Hassua ratsastaa hepalla, joka yrittää niin kovasti ja on tunnin jälkeen niin todellisen tyytyväisen oloinen itseensä kun on päässyt tekemään kaikenlaisia temppuja :))
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
kuvia jälleen
sää suosi tänään, ai että! Ei tuulenvirettäkään, aurinko paistoi ja kyllähän se nyt on kevät kun mullakin on (uusia) pisamia ;)
mänöö ihan kuvapostailuks tää homma nyt..kuvat saapi isommaksi klikkaamalla.
Toivottavasti viikonloppuna on jonkilaista tokopäivitystä luvassa ja sitten muutaman viikon päästä pentuesittelyä myös. Uusi rotu, uudet kujeet..ja ongelmat, niin rodussa kuin ihmisten välillä. Ongelmiin pitäisi vain jokaisen ottautua vähän partakarvoja syvemmin..Mutta ei siitä nyt enempää, voisi tulla sanomista ;)

kaverukset jatkoivat taas päätöntä hillumistaan |
pilkku hyökkää! |
ja pyrri kostaa :) |
ei liene vaikea arvata minkä perässä juostaan.. |
..tai mikä oli lopputulos tässä loikassa =) |
välillä piti vähän kisata..mukamas.. |
..koska todellisuudessa torvi on kiinnostunut vain siitä, että saa elsan liikkeelle (ei se tajua, että se on pallo, joka Elsan liikkeelle saa..) |
yhtäkkiä pallo olikin pilkulla! |
ja sitten torvilla.. |
..mutta loppujenlopuksi elsalla kuitenkin :) |
nähtiin lopuksi näin sievä pentu :) |
ja sen "veljet" Figo ja Sera-pappa. Figo on ihan OIKEASTI kultainen noutaja, ei keltainen tai valkoinen ;) |
pahaa aavistamaton lentävä noutaja |
"ohops!" |
Toivottavasti viikonloppuna on jonkilaista tokopäivitystä luvassa ja sitten muutaman viikon päästä pentuesittelyä myös. Uusi rotu, uudet kujeet..ja ongelmat, niin rodussa kuin ihmisten välillä. Ongelmiin pitäisi vain jokaisen ottautua vähän partakarvoja syvemmin..Mutta ei siitä nyt enempää, voisi tulla sanomista ;)
torstai 8. maaliskuuta 2012
on siis kevät..
ainakin kovaa vauhtia tulossa!
yövuorot loppuivat aamulla ja suunnattiin katrin ja helmin kanssa ulkoilemaan. Kamera lähti mukaan kauniin kevättalvisen päivän kunniaksi.
Ihan hävettää tunnustaa, että olen nyt vasta saanut aikaiseksi ruveta kuvaamaan täysmanuaalilla. Aiemmin olen tykännyt käyttää enimmäkseen Tv-toimintoa, jossa kamera valitsee aukon, minä valotusajan, tarkennuksen, ISO-arvon, valkotasapainon jne. Täysautomaatilla en sentäs ole ikinä kuvannut, sen välttäminen oli periaatteena järkkäriä hommatessani jo. Mutta toisaalta oli hassua huomata, että sanomalehteen työkseen kuvaava tyyppikin käytti noita automaattivalintoja hyväkseen. Töihin tuli erään nimeltämainitsemattoman sanomalehden kuvaaja ja kun en suostunut kuvattavaksi, sanoin että olen mielummin toisella puolella kameraa, tyyppi tyrkkäs mulle käteen Canonin Eos 1D mark III:sen ja sanoi et senkus kuvaat. Yllätyksekseni aukon esivalinta oli siinäkin päällä. Mutta onhan toi vähän huvittavaa sinänsä.. Mie olen yrittänyt pitää periaatteena, et kun järkkärin hommasin, sillä opettelen kuvaamaan sitten myös. Kantapään kautta, kuinkas muuten.. Mutta noita osa-automaattijuttuja olen kyllä sortunut käyttämään tilanteissa, joissa haluan onnistua, en harjoitella. Eli mukavuusalueelta on poistuttu kyllä luvattoman vähän..
Olen haaveillut uudesta rungosta. Nythän kuvaan tuolla 400D:llä, joka oli poistumassa jo myynnistä kun sen aikanaan ostin. 7D tulee joskus olemaan sitten se runko, jonka hommaan, mutta toisaalta on vähän ajatus, ettei ole kaikkea ottanut irti tuosta vanhastakaan vielä. Eronahan lähinnä on laajemmat ISO-säädöt (miun rungossa saa vaan 1600 asti), kuvausnopeus (mahtaneeko mulla olla jotain 3kuvaa/sekunti, huvittavaa :), videokuvaus ja tarkennuspisteiden määrä. Toki monia muitakin juttuja, mutta tuossa nyt nuo omalta kannalta oleellisemmat. Koko sensijaan on 7D:n miinus, tuo 400D sopii oikein mukavasti käteen, 7D:n ollessa iiiiso! Siihen kun heittää ton telen nokkaan, niin on tytöllä kantamista..
Haha, tytöllä hyvinkin. Pari viikkoa sitten kysyttiin paperit kun ostin yhden siiderin! Mutta tässä eräänä yönä palasin maanpinnalle kun töissä eräs mummo kysyi miulta "ei sulla ihan mahda olla kahtakymmentä työvuotta takana..?" Juuuuuei, ihan =) Sama mummo (öpaut siis 90v) sanoi sitten lääkärin vastaanotolla miulle ja lääkärille (joka sattuu olemaan entinen luokkakaverini) "heitätte vaan nuo työvaatteet nurkkaan ja lähdette Kimmeliin (yökerho/hotelli täällä) bailaamaan!" No hitto! :)
No, olisin ehkä ostanut uuden rungon jo piankin, mutta tietokone uhkaa heittää hanskat tiskiin. Ja kun entinen kamera kuitenkin toimii, niin eipä ollut paljon valinnanvaraa, mitä ostan. Siispä tuhlasin ison summan rahaa tietokoneeseen..ja käytän silti tätä vanhaa :D No, eilen sain tuohon vasta tarvittavat ohjelmat..seli seli. Kevään mittaan on kuitenkin rahanmenoa tiedossa, aika näyttää kuinka paljon;) Kesällä sitten on tarkoitus kattaa toi meidän takapihan patio, käväistä mamman kans Skotlannissa, syksyllä sitten taas Ranskaan ja niin edelleen. Saapi Heidi harrastaa pipojen ompelua ihan urakalla :D
No mutta sitten tämän päivän kuvatuksiin (kuvat saa isommaksi klikkaamalla!). Sää suosi, aurinko paistoi (ja lämmitti!), lintuset visersi ja hanki kantoi. Siihen vielä hyvä ystävä seuraksi niin mikä jottei :)
Kiva ja Helmi ovat kuin paita ja peppu. Raitapaita ja pilkkupeppu :) Missä helmi, siellä Kiva ja toisinpäin. Etenkin toisinpäin.. Pilkkulapsen suuri idoli on tuo raidallinen, ärisevä kääpiö ja eipä Kivalla noin hauskaa Helmin lisäksi ole juuri muiden kuin Dukkiksen kanssa! Elsa sensijaan muistaa kertoa pilkkuneidille säännöllisin väliajoin, että Helmi on aivan vääränlainen ja Helmi onkin parhaansa mukaan ottanut vaikutteita- ja onkin hyvin pitkälti wannabe-paimenkoira. Raidallisen idolinsa innoittamana se on toki opetellut mm.taskuvarkauden jalon taidon, paskassa pyörimisen onnen ja autuuden, sekä tietenkin hanskarosvouden :)
Tänään Helmi vei omistajaltaan rukkasen ja apajille tuli salamannopeasti eräs pyrri..Kuvasta voinee päätellä paitsi taistelun voittajan, myös sen, kenen pipoa homma tavallaan kiristi hieman enemmän ;)
Torvi on torvi, vaikka mikä olis :)
Kivaa ärsyttää suuresti, kun se ei enää saa Helmiä talsittua ja heiteltyä miten sattuu. Kauan aikaa sitten on jo 48cm/15kg pyrri jäänyt pieneksi dalmiksen rinnalla. Mikään ei silti estä yrittämästä!
No mutta sehän passaa!
ihana tarkennus tossa kuvassa, suoraan torvin naamaan :)
Tää on ehdoton suosikkini :))
Helmistä (ja toki pyrreistä siinä samalla) löytyy lisää kuvia täältä
Pakko vielä lopuksi kehaista Eestin kennelliittoa; näyttely oli sunnuntaina, virpi lähetti paperit spostilla maanantaina ja valionarvon vahvistus ilmestyi sähköpostiin tänään torstaina! Esimerkillistä :) Itsehän en ole vielä tehnyt asian hyväksi mitään......

Elsi söpöilee |

voitin! |
Torvi on torvi, vaikka mikä olis :)
Kivaa ärsyttää suuresti, kun se ei enää saa Helmiä talsittua ja heiteltyä miten sattuu. Kauan aikaa sitten on jo 48cm/15kg pyrri jäänyt pieneksi dalmiksen rinnalla. Mikään ei silti estä yrittämästä!
dalmaatialainen leikkiinkutsu |
No mutta sehän passaa!
ihana tarkennus tossa kuvassa, suoraan torvin naamaan :)
Tää on ehdoton suosikkini :))
team torvelon raidallinen jäsen |
ja team torvelon pilkullinen jäsen |
Pakko vielä lopuksi kehaista Eestin kennelliittoa; näyttely oli sunnuntaina, virpi lähetti paperit spostilla maanantaina ja valionarvon vahvistus ilmestyi sähköpostiin tänään torstaina! Esimerkillistä :) Itsehän en ole vielä tehnyt asian hyväksi mitään......
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
"Niiiiin oot nättinä!"
Täsmäisku eteläiseen naapurimaahamme on tehty. Hauskaa oli, tietenkin :) Rankkaahan reissaaaminen on aina, etenkin kun reissuun lähtee täältä itärajalta, matkapäiviä tulee aina se pari enemmän kuin etelämmästä lähteville. Sattumalta kuitenkin kyytiläinen löytyi Joensuu-Kouvola-välille kumpaankin suuntaan. Facebookista on joskus hyötyäkin!
Tämähän oli miun ja kaisan alun perin suunnittelema reissu, jota "Heino-tours" siis isännöi. Matkaseuraksi liittyivät myös virpi ja elsan ange-veli sekä kenneltyttömme Seija. Ei tarvinnu paljoa houkutella!
Kenneltytöllä oli paljon vastuullista hommaa..
Lauantaina ajeltiin Seijan kans kotkasta helsinkiin, haettiin lauttasaaresta loppu porukka ja hurautettiin laivalla Viroon. Ensi töikseen piti tuon ihanan matolääkesäännön vuoksi etsiä eläinlääkäri, joka ei tietenkään ollut enää näyttelypaikalla. No, saatiin sieltä 24h auki olevan klinikan osoite ja suunnatiin sinne hakemaan leimat passiin. Onpa nyt testattu sekin paikka ja otettu numero talteen, jos jatkossa joskus tulee tarvis! Vähän iltapalaa piti käydä nauttimassa ja ostamassa ja suunnattiin sitten hotellille. Kätevästi hotelli (city hotel portus) oli ihan satamassa ja autonkin sai parkkihalliin. Voin kyllä suositella! Koirista otettu hinta oli varsin tyyris (16e/koira), kun ajattelee, että hotelli itsessään maksoi 38e/huone ja sisälsi aamiaiset ;)
Sunnuntaina koitti sitten näyttelypäivä. Aamulla osteltiin tietty vähän tuliaisia. "Ainahan nyt vielä yksi lava kyytiin sopii.." Oli focus pikkaisen täys tavaraa jossain vaiheessa ;) Katseltiin kehiä kätevästi hallin katsomosta ja meillä vaikutti olevan ihan hauska setä tuomarina. Eräs isohko koira, ainut rotunsa edustaja, peitsasi. Katseltiin jo aiemmin kun omistaja harjoitteli lähikehässä, et koira peitsata hölkytti vieressä vain. Kehässä koira esittäjineen sai kaksi kierrosta yrittää ja hitaassa vauhdissa tulos oli vähän kehno. No tuomarisetä otti hihnan omistajalta ja lähti juoksuttamaan koiraa kehää ympäri, tiedätte vielä oikein sellaista lennokasta juoksua koiran hihna pinsettiotteessa sormien välissä oikein korkealla kannateltuna ;) Ja eiku sertiä vaan tassuun! Tuomari sai yleisöltä ansaitut kannustukset :D
Oltiin aika levollisin mielin tuomarin suhteen tässä vaiheessa. Sitten alkoi lähestyä meidän vuoro ja (suomalaiset) kelpiet ja bortsut sai vain EH:ta! Alkoi hieman meitäkin jännittää.. Mutta onneksi turhaan, Pörrö avasi pelin ollen ROP
Ange jatkoi saaden sertin
samoin Elsa.
Sisarusten roppikehässä Elsa oli sitten punakeltaisen ruusukkeen arvoinen, angen ollessa VSP =) Siispä kotimatka alkoi kolmen Eestin muotovaliokoiran kanssa.
Elsan arvostelu kuului näin:
well balanced bitch, clean in lines, good reach of neck. Very good angulations both ends, nice head. Very good profile, free mover.
tuomari: Andrzej Stepinski, Puola
Meille ei sitten onneksi tullutkaan kiire laivaan, mutta jatkokehiin ei kuitenkaan ehditty jäädä. Laivalta tuliaisten ostelu jatkui vain, joten osa sai kävellä laivasta pois! Focus on tila-auto, mutta rajansa kaikella :D
Kotona olin maanantaina ja yövuorot kutsuivat hetimiten..

totuus tämän kuvan ottohetkeä edeltävästä ajasta saattoi näyttää jotakuinkin tältä:
Elsan arvostelu kuului näin:
well balanced bitch, clean in lines, good reach of neck. Very good angulations both ends, nice head. Very good profile, free mover.
tuomari: Andrzej Stepinski, Puola
Meille ei sitten onneksi tullutkaan kiire laivaan, mutta jatkokehiin ei kuitenkaan ehditty jäädä. Laivalta tuliaisten ostelu jatkui vain, joten osa sai kävellä laivasta pois! Focus on tila-auto, mutta rajansa kaikella :D
Kotona olin maanantaina ja yövuorot kutsuivat hetimiten..
"Tui tui", sanoi tuomarisetä Elsalle :)) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)