Lonkkalausunto tuli reilussa vuorokaudessa, miettikää! Mape kävi kuvissa keskiviikkoaamuna ja torstai-iltana meillä oli lonkista ja kyynäristä lausunto. Selkälausunto kestänee vielä.
Aika lailla odotettu tulos C/C, ihan kylläkin B:n rajalla, ja salaa toivoin niiden tulevan B:nä.. No, tällä mennään! Kyynärät tulivat 0/0, polvet 0/0, selkä näytti oikein hyvältä, samoin olat. Kuvattiin myös oikea etukäpälä, joka murtui Martan ollessa 10 viikkoa, ja jota se ontui käytännössä 3kk kasvuaikanaan (ja jota hoidettin 6vkoa lastalla). Oikein hieno oli sekin! Onneksi murtumat eivät ulottuneet nivelpintoihin ja olivat hyväasentoisia, paraneminen oli vain pitkä ja hidas prosessi.. Murtumasta tai pitkästä toipumisajasta ei näytä jääneen mitään pysyvämpää haittaa ja aktiivisen pennun pääkoppa kesti sen (yllättävän) hyvin.
pikku-mape |
Lisäksi TGA (tyreoglobuliinivasta-aine) oli negatiivinen. Hieno homma :)
Tyreoidiitin toteamiseksi verestä voidaan määrittää tyreoglobuliinivasta-aineiden (TGA) pitoisuus. Vasta-aineita löytyy noin puolelta hypotyreoosia sairastavista koirista. Positiivinen tulos viittaa tyreoidiittiin, mutta ei kuitenkaan tarkoita kilpirauhasen toimintahäiriötä. Oireettomalla koiralla positivista TGA-tulosta pidetään lähinnä merkkinä lisääntyneestä riskistä sairastua hypotyreoosiin. Oireeton tyreoidiitti voi kestää hyvinkin kauan ennen kuin se johtaa hypotyreoosiin. Tällä hetkellä on epäselvää, johtaako TGA-positiivisuus edes aina kliiniseen hypotyreoosiin. Rokotusten on huomattu aiheuttaneen väliaikaisesti vasta-aineiden tiitterin nousemista. (http://www.aisti.info/fin/sis_taudit/kilpirauhasen_vajaatoiminta.html)
TGA:han on siinä mielessä epäluotettava, että positiivinen tulos ei aina tarkoita, että koira sairastuu. Se on kuitenkin ainut keino yrittää seuloa potentiaalisia tulevia kilpparikoiria. Movetista on sanottu, että testi on sitä luotettavampi, mitä nuorempi koira on kyseessä (ja mielellään joka tapauksessa alle 2v), jolloin vasta-aineita joko on tai ei. Vanhemmalla koiralla vasta-ainetaso on voinut jo laskea ja koira sairastua, jolloin pitäisi aina kontrolloida myös kilpirauhasarvot, koska TGA voi olla virheellisesti negatiivinen.
Lyhytkarvapyrtseillä kilpparia on löytynyt. Pääsääntöisesti ne ovat kaikki enemmän ja vähemmän sukua toisilleen (noh joo, tämä on vähän surkuhupaisa lause kun puhutaan pyrreistä, jotka ovat tyyliin kaikki sukua toisilleen) ja yhdistettävissä muutamiin tiettyihin (aika yleisiin) linjoihin. Siispä nuorilta koirilta on nyt muutaman vuoden ajan seulottu tuota TGA:ta, se on ainut käytettävissä oleva keino. Onneksi tulokset ovat olleet negatiivisia ja onneksi ihmiset ovat tutkituttaneet koiriaan :)
No, se missä kennelliitto EI ole ollut nopea, on tuo silmälausuntojen kirjaaminen. Syystä tai toisesta Pilvin peilaustulos ei näy koiranetissä vieläkään (ja muiden näkyy). Olen lähettänyt sinne sähköpostia heti kun sen huomasin ja soittanut maanantaina. Ei näy ei. "juuri se henkilö, joka näitä hoitaa on poissa.." no kas kummaa!
Pilvi on siis peilattu, terveeksi kuten veljensäkin ;)
Ja mikä tilanteessa on hassua, niin sama homma kävi toisellakin lk.pyrtsipentueella, silloinkin yksi koira viidestä jäi kirjaamatta ja lausunto oli teillä tietymättömillä.
Mutta positiivista on sanottava myös rotuyhdistyksestämme, sieltä saa rahaa takaisin terveystutkimuksia vastaan. Silmäpeilauksesta ja polvitutkimuksesta (myös uusinta) ja pentujen silmäpeilauksista. Yksi tutkimus ja siitä saatava raha on aika pieni, mutta kyllä noista jo ihan mieltä lämmittävä summa syntyy nyt :)
Lomat on nyt lusittu ja työt alkoivat eilen. Kevyt 14,5h vuoro lomaltapaluun kunniaksi ;) No, siitä on selvitty ja tänään koittaa yövuorot. Sunnuntaina olisi sitten ohjelmassa lähteä turistiksi agin SM-kisoihin. Onnea ja menestystä siellä kilpaileville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti