lauantai 7. joulukuuta 2013

otsikon keksimisen vaikeus

Eilen kisattiin kotikisoissa kuten itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluu. Ollaan nyt päästy Elsin kans treenaamaan hyvin ja pääsääntöisesti treenit ovat menneetkin ihan ok. Sensijaan viime tiistain treeneistä päivitin treeniblogiin tyylillä "huono kenraali, paremmat kisat?!" Elsa luisti läpi ohjauksista, ei "muistanut" putki-puomi-erottelua, 180 astetta etukautta meinasi olla melkein mahdoton tehtävä ja 180 astetta takaakiertäen oli ohjauksesta huolimatta yhden esteen leijeröinti. Eli kun rivissä oli kolme esteettä, Elsa meni ensimmäisen ja kolmannen :P

Ja mitä meillä on kisoissa? putki-puomi-erottelu ekalla ja etukautta 180asteen vienti heti tokalla radalla :P


Ekalla radalla Elsa luisti läpi alun valssista ja oli ilmeisesti menossa putkeen (tuhma!) samoin esteen 11 kaarros venyi kilometrin mittaiseksi. Päätin tiistain treeneistä huolimatta ohjata rohkeasti puomille, takaaleikkasin vitoselle ja lähdin etenemään. Piirroksessa tuo putki ei oikeastaan ole vaihtoehto, mutta todellisuudessa se oli. Räpellettiin kuitenkin nolla ja kun muut ilmeisesti räpelsivät homman vielä enemmän, oltiin ekoja.

Tokalla radalla en uskaltanut tehdä persjättöä A:lle ja seurauksella siitä Elsa ampui pussista melkein kepeille.. Etukauttavienti onnistui, muuta linja ysille tuli vahingossa vähän kehnoksi. 14 esteestä sanoin jo rataantutustuessa et näinköhän Elsa hyppää ristiin.. Se on tehny ton ennenkin kisoissa vaikka yritän tehdä käännöksen sisäkautta. No, olin varautunut siihen ja sain valssilla korjattua. Ärsyttävää. Hävittiin edellisen radan kakkoselle puoli sekuntia ja oltiin toisia :P


kolmannelle radalle vaihtui tuomariksi Nyberg. Mukava kun blogger taas tekee tuosta kuvasta noin laadukkaan.. Rata oli suunnilleen tommoinen, lopussa muurilta oli suora linja putkeen. Samoin kuin vitoshypyltä oli suora linja tohon toiseen putkeen. Tää rata meni meiltä parhaiten, ainoastaan putkella 6 koomasin hetken :P seiska ja kasi olivat niin eri linjoissa et tuohon tein tuplapersjätön koska muuten ois tarvinnu olla jo seiskalla menossa hyvän matkaa edellä koiraa. Kasista hyppäsi läpi mut muuten ihan ok rata! Nollia ei tullu montaakaan ja 4,43m/s  etenemä riitti voittoon.

Tehtiin siis meidän eka tripla! Agi tuntui aika hyvältä eilen :) Huomenna uusi yritys kun Kuopiossa kisataan kahden startin verran.

Tuossapa videota kaikki yhteen putkeen.

Roikki Elsin pentunen kävi pari viikkoa sitten silmäpeilauksessa ja sieltähän löytyi CRD eli CEA:n (collie eye anomaly) lievin muoto. Tuon sairauden vuoksi pyrrit (lähes kaikki) Suomessa pentupeilataan, koska sairaus voi peittyä silmän pigmentin muuttuessa. EI ole tyypillistä, että se näkyisi aikuisena, mutta ei pentuna, Roikkihan on pentupeilattu terveeksi. Ilmeisesti silmän pigmentillä on tässä jotain pelissä virheellisen diagnoosin kannalta (pentupeilaus?), koska Roikilla on "merlen koiran silmäpigmentti". Kun tuosta juttelin peilauksia täällä tekevän lääkärin kanssa, hän sanoi sen vaikeuttavan diagnoosia ja tiesi heti kysyä tuota. Onnea tässä on se, että kyseessä on etenemätön silmäsairaus, joka ei vaikuta itse koiran elämään mitenkään. Se periytyy resessiivisesti, joten Elsa ja Speed ovat tuon sairauden kantajia, samoin kuin keskimäärin 50% Elsan toisesta pentueesta. Keskimäärin 25% pentueesta on terveitä ja 25% sairaita. Speedhän on myös peilattu ennen astutusta, joten sekään ei ole itse CEA-sairas. Toivottavasti tämän diagnoosin myötä viimeistään ulkomaillakin kiinnostuttaisiin peilauttamaan silmiä kun on oikeasti tiedossa joidenkin koirien kohdalta, että ne ovat silmäsairauden (vaikkakin "vain" CEA:n) kantajia.
Aiempi, sittemmin onneksi jo kumottu (JEE!) erään lyhytkarvan kaihidiagnoosi ei oikein tuntunut innostavan..

Huonommallakin matikalla pystyy laskemaan tai ainakin miettimään miten laajalla tuo sairaus mahtaakaan olla pyrreissä. Muiden rotujen CEA-geenitesti ei toistaiseksi (tai ainakaan vuonna 2007) toiminut pyrreille. Jenkeistä (?) Optigen on saanut myös muita näytteitä, mutta ei ole vielä saanut testiä toimimaan. Elsasta ja Roikista lähtee toki tuonne myös näytteet.

Mutta on miulla hyviäkin uutisia; samainen Roikki kera kartturinsa Piian nousivat agilityssä kakkosluokkaan pari viikkoa sitten. Kuinka hienoa! :)))


2 kommenttia:

  1. Mulla kokemusta yhdestä CRD/CH koirasta eli Toskasta. Sillä varsinkin hämärässä on vaikeuksia liikkua/nähdä. Hyppää päin autohäkkiä jos ei kolisuttele häkin reunoja kun hyppää sisään. Myös hämärässä/pimeässä liimautuu jalkaan kiinni ja nappaa jos esimerkiksi joku toinen koira juoksee ohi nopeaa. Reagoi voimakkaasti jos joku puhaltaa naamaan. Toskalla vaikeuksia tulkita toisia koiria hämärässä ja tulee ylilyöntejä helposti "varmuuden vuoksi". Valoisassa nitä ei ole. ym ym. Juuri näiden syiden vuoksi tutkitutin aikoinaan Toskan silmät vanhana (7.5v.) kun ajattelin ettei kaikki ole hyvin. Meillekkin sanottiin ettei vaikuta koiran elämänlaatuun/elämiseen, mutta olen asiasta erimieltä koiran kanssa eläneenä. Vanhuuden tuoma näön heikkeminen lisää ongelmia kun tuo CRD vielä takana. Toska nyt 12 v ja hyvin menee kun huomioi huonon näön. Itseasiassa tieto huonohkosta näöstä helpotti monia asioita arjessa.

    VastaaPoista