keskiviikko 24. syyskuuta 2014

sunnuntaina oli kesä, maanantaina tuli syksy ja tiistaina talvi

Palataan reilu viikko taaksepäin ja kisoihin. Tehtiin Elsin kanssa tuplanolla, muttei kylläkään piirinmstaruuspäivänä, silloin tehtiin kahden kiellon kymppi ja hylky :P Vähän kankealta tuntui koira, vaikka agiradalle se kellottikin 4,43m/s etenemän. Kyllä se vaan agiystävä alkaa tulla jo vähän vanhaksi.. Tosin, seuraavalla viikolla se ontui taas sitä jalkaa mistä kynsi irtosi. Käytän Elsin taas osteopaatilla ja kisaan yhdet - kahdet kisat tänä vuonna ja luulen, että sen kisaura alkaa olla siinä. Paljon ollaan saavutettu ja se on ollut paras kisakaveri ikinä <3 8-vuotias pienehkö maksi antaa vaan nuoremmilleen jo vähän liikaa tasoitusta, vaikka sen pää ja asenne veisi, asettaa fysiikka jo rajoja.

Tuittukin sitten lopulta starttasi parin hylyn verran. Tokikin sen piti tehdä kaksi kertaa lentokeinu, ettei nyt ainakaan keinun kanssa helpolla päästäisi ;) Naapuriseuran keinu laskeutui ilmeisesti hitaammin. Onneksi tästä ei vaikuta jääneen mitään ongelmia! Kepitkin osattiin toisella radalla (toisella sinne ei päästy tuon lentokeinun korjaamisen vuoksi) ja vauhti..No, siinä näkyy olevan kisatilanteessa paljonkin petrattavaa! Vaikka puudeli oli kuin kotonaan kisapaikalla, näkyi homma radalla vähän varovaisuutena. Eihän se raukka ole käynyt edes möllikisoissa kuin kerran joskus yli vuosi sitten :D

Seuraavia kisoja katsellaan marraskuulle. Siinä voi ollakin ohjaajalla tekemistä kun koiralauma on pari viikkoa hoidossa edeltävästi kun lauman ihmisjäsenet suuntaavat reppureissulle Thaimaahan. Alustavasti suuntana on Krabi, takaisintullessa ollaan 3 yötä Bangkokissa. Siinä välissä seikkaillaan jossain :) Onneksi elukkalaumalle löytyy hoitajat niin noinkin pitkä reissu mahdollistuu. Tuittu ja Elsa menevät Liperiin, Kiki Katrille (onnea vaan ;) ja Kepu Uimaharjuun. Vastavuoroisesti Mape tulee meille marraskuun lopussa ja kun hoitokoirien makuun päästään niin Pilvi reissaa tänään Espoosta kohti Jojensuuta. Mukavaa nähdä pientä sinistä!

Samaisissa kisoissa Dukkiksen poika Nasu sai toisen luvansa agiradan voitolla ja Elsin pentu Pila nousi nollavoitolla kakkosiin. Kakkosissa harmittava viimeisen riman vitonen! Katsotaan miten parin käy tulevana viikonloppuna :) Pilasta muutenkin uutisia, se kävi eilen turistina eläinklinikalla kun Kirsin toista koiraa hoidettiin. Samalla siitä otettiin uusi selän sivukuva, kun aiemmin nikamien tarkkaa lukumäärää ei ole katsottu. Sillähän oli epäilys että voisi olla jopa ylimääräinen lannenikama. Onneksi näin ei ole, nikamia on juuri oikea määrä, eli 7 ja lisäkommenttina "erinomaisen siisti 5-vuotiaan koiran selkä!" Loistavaa!!

Mitäs muuta sitten.. No, Elsa on ilmoitettu Norjaan näyttelyyn ja sinne lähdetään reilun viikon päästä ja allekirjoittanut hannasi yövuorokoomassa rally-kisoista. Ei vaan kyennyt. Mulla oli pyytämättä viikon vapaa töistä, ja sen jälkeen alkoi mukava työputki, tiistaina 14,5h töitä, keskiviikkona 11,5h töitä ja torstaina alkoi 4 yötä (yövuoro on 10h). Eli 66h töitä reiluun kuuteen vuorokauteen. Voin kertoa, ettei tullut rallya juuri reenattua ja koiratkin piti viedä mammalle hoitoon alkuviikoksi.
Radalla ei kyllä olisi ollut mitään sellaista mitä ei oltais osattu.. Paitsi ehkä se typerä hihnan kanssa suoriutuminen.

Ja sitten itse otsikkoon. Sunnuntaina nautiskelimme vielä nätistä syysssäästä, maanantaina vihmoi vettä ja lämpötila laski +5 tienoille ja tiistaina tulikin sitten taivaantäydeltä räntää ja loskaa. Toisinsanoen tänne saatiin ensilumi syyskuun 23.pv!

Kännykkäkuvassa eiliseltä lenkiltä Elsa, Tuittu, Kiki, labbikset Hoppu ja Huti sekä bc:t Frodo ja Focus.

Sähköt oli koko Joensuun kylältä poissa 2h ajan ja tiellä hieman haastavaa selvitä kesärenkailla. Jumpassakin oli tunnelmavalaistus ja edeltävästi ei kyllä tankkauksesta päässyt liikaa huolehtimaan kun sähkölaitteet eivät toimineet eikä liioin kaupasta saanut ostettua mitään :D siispä rahkan voimalla pariin jumppaan. Jaksaa, jaksaa..

Sit vielä pari kuvaa siltä ajalta kun oli vielä kesä..

Dukki-setä ja the kieli..

mummeli kera korvien


Torvi ja the joy of running

"musta" puudeli :P
ja "onnistunut" yhteiskuva siltä hetkeltä kun kuvassa oikealla oleva raidallinen unohtaa mitä tarkoittikaan sana "odota" ja muut ikäänkuin seuraavat esimerkkiä..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti