perjantai 14. marraskuuta 2014

Matkakertomusta osa 1 Ao Nang

Pidin vähän päiväkirjaa toisen blogin puolelle ja lupasin laittaa sen julkiseksi kera kuvien tännekin. 
Ohjelmassa siis melki parin viikon omatoimimatka Thaimaahan, ensimmäinen laatuaan kyseiseen maahan. 

Matkavalmistelut:
-viime tingassa hankittu passi (kun sen pitääkin olla voimassa 6kk matkalta paluun jälkeen. 5,5kk ei riitä)
-elukoiden sijoittelu ympäri maakuntaa
-lääkevaraston täydennys (mm. ab-kuuri jos kuumeinen paskatauti/pissatulehdus/ihoinfektio yllätää, särkylääkkeet, maitohappobakteerit,litalginit, rakkolaastarit sun muut :D)
- viime tipassa pakattu rinkka. Mitä tarvitsee mukaan? No ei ainakaan niin monia sukkia kun pakkasin. Vähällä pärjää!

Lennettiin siis la aamuna Bangkokiin Helsingistä ja Helsinkiin Joensuusta. Lento oli pääasiassa yöllä (lähdettiin Helsingistä perjantaina klo 16.40, perillä 7.25, aikaero +5h) ja nukuin tosi huonosti. Kuuntelin musiikkia ja katselin yhden leffan. Päästiin matkaan yli puol tuntia myöhässä, ruumassa oli joku ylimääräinen laukku, joka piti turvallisuussyistä poistaa. Oiskohan ollu järkevämpi tiedottaa asia vähän toisin kuitenkin..
Bangkokissa oltiin siis klo 8 paikallista aikaa ja otettiin laukut, checkauduttiin uudelle lennolle ja turvatarkastuksen kautta odottelemaan lentoa Krabille. Onneksi tuo klo 11 lähtevä lento ilmaantui, koska alunperin lennot lähtivät klo 9.20 (oltaisiin ehditty ellei kone olisi ollut myöhässä ja klo 13.10, joka oli turhan pitkän odottelun jälkeen). Krabille lensi n. 1,5h ja sen pääasiassa nukuin. Otettiin lentokenttäbussi Ao Nangiin jossa mein majapaikka sijaitsi ja käskystä vaihdettiin tuktukiin, joka vei meidät perille.
Ao anghan on se turistiversio Krabista, erikseen on sitten Krabi town ja Krabin provinssi kattaa vielä isomman alan. Kun puhutaan Krabista, se tarkoittaa matkaesitteissä yleensä Ao Nangia.

Meillä oli lennot Finnairilta (suora HKI-BKK) ja erikseen lento BKK-Krabi Thai airwaysiltä. Joensuu-Helsinki + Helsinki - Bangkok tuli maksamaan n. 1000e/hlö ja BKK-Krabi n.40e/suunta. Halvemmalla olisi voinut päästä, mutta 10h lento on itsessään jo niin pitkä ja rankka, ettei siihen enää mitään välilaskuja matkanvarrelle kaipaa. Finnairin kone oli jättisuuri ja jokaiselle oli oma näyttö, josta sai valita musiikkia ja leffoja. Matkalla tarjoiltiin ruoka + aamiainen.

Krabilta oltiin varattu majoitus kolmeksi yöksi etukäteen agodan kautta. Kriteerinä sopiva hinta, Wi-Fi, aamiainen ja sijainti. Ei tarvita luksusta, mutta toisaalta en halua tinkiä siitäkään, että käytössä on oma wc ja suihku ja paikka on suhteellisen siisti.

Kopioituna suoraan toisesta blogista:

Meillä on oma bungalow- pieni maja, jossa on vessa ja suihku. Täysin riittävä meille. Hintaa reilu 30e/yö.
Otettiin päikkärit la ja lähdettiin palloilemaan kaupungille ja syömään.

Bungalow sisältä

Vessa ja suihku :P

ja ulkoa

Sunnuntai oli jo aurinkoisempi päivä ja päätettiin suunnata pois Ao Nangista (wonder why..) ja otettiin pitkähäntäveneellä kyyti Railey Beachille (Phra Nangin niemi), jossa on neljä erilaista rantaa. Hengailtiin ensin Downtown Raileyn rannalla, minne vene meidät jätti ja otettiin hetki aurinkoa.



Sit lähdettiin kävelemään itäiselle Raileylle. Siellä ranta oli aika kivikkoinen ja mangrovepuustoa oli paikoitellen tiheässä. Niemen läpi meni "walking street".

magrove + laskuvesi -> ei mikään postikorttimaisema


walking street





Kävelttiin "walking streetiä" takaisin apinoiden vauhdittaessa matkaa vieressä ja lähdettiin etsimään reittiä Ton Sai-beachille.Ei jaksettu kiertää tietä pitkin vaan mentiin oikopolkua rantakallioiden lomasta.
Ton Sailla ei ollu ruuhkaa, tosin ei Downtownin rantakaan ahdas ollut. Köllöteltiin hetki rannalla ja käytiin katselemassa paikkoja. Juteltiin kiipeilyfirman pitäjän kanssa ja päätettiin tulla seuraavana päivänä klo 9 takaisin.
Käytiin Ao Nangissa syömässä ennen ku tultiin majapaikkaan takas.

Ton Sai beach
Maanantaina herättiin jo klo 7 ja silti meinas aikataulu pettää..Aamulla oli hieman sateista, mut lähdettiin kuitenkin liikkeelle. Tuktuk-kuski tööttäsi sopivaan aikaan ja sai meidät kyytiinsä. Siitä sitten satamaan/rannalle ja veneellä Raileylle. Mentiin suoraan Ton Saille ja oltiin perillä 8.50. Kuitenkin kiipeilyfirman tyyppi oli sitä mieltä et on huono sää, tulkaa iltapäivällä uudelleen (eka kurssi alkoi klo 9, toinen klo 14) No, lähdettiin rannalle, niin huono se sää oli..:P okei, kalliot on liukkaita sateella ja vielä sen jälkeenkin.

Pari tuntia hengailtiin rannalla ja sit alkoi olla sen näköiset pilvet et lähdettiin kävelee. Lähdettiin walking streettiä, mut eri suuntaan eräästä risteyksestä ja päädyttiin jonkun muun kiipeilyfirman paikkaan. Kysyttiin sitten mahdollisuutta kiipeilyyn ja se järjestyikin samantien! Hinta oli n. 20bahtia enemmän, mutta siltikin vain n.25e/hlö varustevuokrineen. Lähdettiin sitten matkaan ja löydettiin itsemme Phra Nangin rannalta, joka taisi oll Raileyn se "näe ja tule nähdyksi"-ranta (emme käyneet edellisenä päivänä). Onneksi kiipeilypaikka oli siellä syrjemmässä! Kumpikin kiipesi 4 reittiä. Suoritin ekan ja tokan sekä neljännen lyhennettyyn kohtaan. Kolmannessa loppui usko, ts. En vaan löytänyt enää otepaikkoja. Maali ei kauaksi jäänyt.. Jussi- apina kiipesi helposti kaikki 4. Ei kuulemma ollu helppoa, mut siltä se näytti! Mie olen kiivennyt viimeksi lukion liikuntatunneilla yli 10v sitten (sisätiloissa tietenkin). Jussi on käynyt boulderoimassa muutamia kertoja viime vuosina.  
Oli kiva kokemus! Ehkäpä täytyy suunnata ainakin boulderoimaan Joensuussa.


Jussi kiipee
 Krabihan on Thaimaan the kiipeilypaikka. Mikä jottei, noilla kallioilla lienee ihan hyvät reitit ja näkymät!

etsi kuvasta kiipelijä




Siitä mentiin sit uimaan ja istuttiin hetki ennen ku haettiin ruokalaivasta paikallista ruokaa. Hyvää ja tulista!
Lähdettiin takas Downtown Raileylle ja oltiin viel hetki siinä. Sit alkoi tuuli yltyä ja päätettiin lähteä pois. Matkalla tuuli ja aallot yltyi jo sellaseksi että vähän hirvitti miten purtilo siitä selviytyy! Ei pystytty palaamaan siihen rantaan mihin piti vaan mentiin aallokon vuoksi syrjemmälle. Vaatteet oli läpimärät roiskuneesta merivedestä kun tallusteltiin majapaikkaan. Mulla ei oo mitään erityisiä kammoja tai pelkoja, mut vesi, etenkin meri on vähän sellainen hui. En oo hyvä uimari, pysyn pinnalla joo ja jaksan uida matkaa (joka ei ole järkevää jos tekniikkana on sammakko:D) mut en oo ikinä tuntenu itteeni oikein kotoisaksi vedessä. En osannu penskanakaan mitään hienoja sukelluksia enkä temppuja, en vaan luota veteen elementtinä. Tästä venematkasta päädyimme siihen lopputulokseen että menemme koh lantalle autolla :D lähtö aamulla klo 10.

Ao Nangin plussat ja miinukset
+ rannat (lähinnä Railey)
- turismipaikka viimeisen päälle "ostapaitateetäpukutulesyömäänentäpämassaaaaaage?"

Krabi Blue Village
+ ihan kiva bungalow
+nopea ja hyvin toiminut Wi-Fi
- hieman kuitenkin kaukana
- aamiainen

Mitä mietteitä:
- jos menisin uudelleen/suosittelisin tätä jollekin niin jättäisin Ao Nangin pois ja menisin suoraan Raileylle ja majoittuisin siellä (vaikka hinnan sanotaan olevan kalliimpi)
- Ainakin marraskuun alussa turisteja oli vielä varsin vähän (vertailukohtaa ei ole, mutta esim. Raileyn rannat olivat lähes tyhjät)
- muista tinkiä esim. kyydeistä ja vaatteista. Meinaa poistua paikalta seuraavaan paikkaan, tässä vaiheessa hinta luultavasti löytyy :P

tämän nappasin matkaan (ei kannata katsoa isommassa koossa ak:n crossfittailun kovettamia käsiä ;)


Palaamisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti