lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kallan ensimmäinen viikko



Kallan viikko on sujunut hyvin. Kun pari kertaa menettää eväänsä mummelikoiralle, alkaa oma ruoka kelvata ihan eri tavalla. Viimeiset päivät on syöty kuppi tyhjäksi ilman että nenä nousee kertaakaan, hyvä!
Mitäs me ollaan puuhattu. No, aika paljon kaikkea. Ollaan käyty kaksi kertaa kaupungilla, ensimmäisellä kerralla enimmäkseen sylistä käsin, toisella kerralla reippaasti itse kävellen. Ollaan leikitty Riena-sheltin kanssa, opeteltu vähän temppujen alkeita, ehdollistuttu naksuun, omaan nimeen, pennun lähes tärkeimpään käskyyn "tee pissi", harjoiteltu toki leikkimistäkin ja opeteltu nukkuaan yöt. Ainiin ja käyty kylässä (3 eri paikkaa), aksahallilla, kuntosalilla (kuntosalin omistaja pyysi! :D ) ja matkustettu autolla yksin ja yhdessä. Yksinolo sujuu vaihtelevasti yksin ja paremmin muiden kanssa. Pääpaino on vielä arjen jutuilla ja sosiaalistamisella, mutta lelulla ja namilla palkkautumista tehdään ohessa. Yksi temppu (kosketuskeppi) on jo hallussa ja istumista pentu tarjoaa myös joka väliin.
Pyrrin kanssa ei voi liikaa painottaa sosiaalistamisen tärkeyttä ihan oikeasti! Reipaskin pentu pitää sosiaalistaa, arki on niin paljon helpompaa koiran kanssa, joka reippaana kulkee eri paikoissa, puhumattakaan siitä miten kova stressi tilanteiden jännittäminen on itse koiralle!

Kalla on ihan reipas pentu. Sillä on oikein hyvä taistelutahto ja nyt se alkaa saamaan vähän ruokahaluakin! Mitenkään pehmeältä se ei vaikuta (ainakaan vielä). Toiset koirat ovat vielä vähän jänniä (paitsi ei omat), mutta ihmiset ovat ok. Huomiota se hakee kyllä, mutta ei "ui liiveihin". Kaupungilla ja hallilla se oli superreipas! Ajattelin et aksahallilla tutustutaan eka sylistä käsin, mutta mitä vielä, siellä pistettiin loppuajaksi ihan leikiksi, vaikka kahdella kentällä tehtiin aksaa. Hieno pentu!

Tänään oli pyrrien erkkari. Siellä piti Hemmon olla, mutta harmittavasti Riikka sairastui. Jeti sensijaan oli kehissä toisaalla, tuloksena ERI ja arvostelu tällainen:

"Vielä hieman tottumatt. esiintyvä nuori uros. Kauniit mittasuhteet, vielä kevyehkö runko. Hyvät pään mittasuhteet, hieman pyöreä kallo-osa, kauniisti asettuneet korvat, hieman vaaleat pyöreähköt silmät. Sopusuhtaiset kulmaukset. Hieman niukka lantio, turhan korkealla kannettu häntä. Hyvät sivu- ja edestakaiset liikkeet."
ERI JUK1 Tuomari Pirjo Aaltonen
Erkkarissa tuomari oli ollut kovin tarkka koiran hampaista. Tarkka saa olla ja virheet noteerata (en sano etteikö siitä saisi rokottaa), mutta ihanko oikeasti hampaat ovat tämä rodun isoin merkille pantava asia? Hohhoi.. Miten nyt äkkiseltään keksisin monta paljon merkittävämpääkin..Lisäksi yhdellekin koiralle saatin merkintä hammaspuutoksesta, vaikka sellaista ei todellakaan ole.

Pienesti kehässä kopelointia väistänyt Jeti on tottumaton esiintyjä (mutta maininta kuitenkin korkealla kannetusta hännästä :D), mutta toiset tuomarit ovat valmiita antamaan hyvin paljon, jopa ihan liikaa anteeksi kehäkäytöstä. No, sellaista se on.

Elsan pentu Koda oli avoimen luokan ykkönen ERI:llä ja Mapen puolisisko Maisa oli Rop. Hyvä hyvä :) Muita Elsan pentuja ei ollut, lapsenlapsi Taavi sai myös ERI:n.

Kodan arvostelu oli jotakuinkin tällainen:
4 vuotta. Hyvän kokoinen. Selkä ?. Hieman pitkä runko. Hyvä luusto. Korrektit kulmaukset. Seistessä hieman ulkokierteiset takajalat. Täysi purenta. Hyvä kuono. Erinomainen pigmentti. Hyvä kaulan kiinnitys. Korvien kanto symmetrinen. Vahva otsapenger. Kaunis ilme. Säännölliset liikkeet. Kiertyvä häntä. Hyvä luonne.


Sitten vähän pentukuvasaastetta:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti