En ole kuvannut Kallaa ja sekös varmasti myöhemmin harmittaa. Pennut kasvaa niin kovaa vauhtia =/ Siispä eilen oli pakko ottaa kamera esille ja käydä ottamassa muutama kuva. Ehkä täytyy toistaa vähän paremmalla lopputuloksella tämä joku päivä ;)
Kallalla on nyt ikää 10vkoa ja 4pv. Painoa viime sunnuntaina eli 10vkon iässä oli 4,46kg, 9 viikon iässä 3,86kg, kumpikin iltaruuan jälkeen punnittuna. Kalla on kasvattanut pelkkiä jalkoja ja on hassun mallinen tällä hetkellä. Ehkä se runko kasvaa sitten myöhemmin! Kokoluokkaa puudeli se alkaa olla, eli n. 30cm.
Tahtoisin tuon pallon.. |
Viime viikonloppu oltiin SM-kisoissa Oulussa Katrin ja Helmin kanssa. JOA:n joukkueet hylkääntyivät ennemmin tai myöhemmin kaikki, mutta yksilötasolla saatiin eri radoilla ihan kelpo suorituksia :) Jotenkin ei silti tullut olo, että olispa kiva olla kisaamassa.. Vaikka päätin silti ensi vuonna olla! Kalla oli reipas matkalainen ja matkustuskokemusta ainakin tuli riittävästi. SM-kisoissa se oli suorastaan käsittämättömän reipas! Ei sitä haitannut ihmiset, koirat, kuulutukset eikä muutkaan äänet ja häkissään se nukkui ilmeisen kiltisti. Hieno pentu :)
Maksien joukkuefinaalin väsähtänein katsoja |
Näin paljon haittasi pentua pyöriä tuolla kahden radan välissä :)
Oltiin yötä Kempeleen moottorimajalla, aika back to 70's paikka! :D siellä oli kuulkaa yksi suihku ja siellä muovimatto lattiasta kattoon ja jotenkin hyllyllä olleesta Linna-shampoon tuoksusta tuli lapsuuden mökkireissut mieleen. Minkäänlaista remonttia ei oltu tehty sitten rakentamisen ja äänieristys..No sitä ei varsinaisesti edes ollut :D Mutta hinta oli edullinen ja lakanat puhtaat. Väsyneet kisaajat olivat vallan tyytyväisiä!
Eurokylttien alta löytyisi varmasti hinnat markkoina |
Mitäs Kalla on muuta puuhannut parin viikon aikana.. No, vierailulistalla on ollut SM-kisojen lisäksi pari kyläpaikkaa, hevostalli (hepat oli jänniä!), mummola, kesämökki ja sit Kalla oli päivän Hemmon ja Unskin seuraneitinä Riikan luona ja oli käynyt Riikan työpaikalla hengailemassa. Ja ollaan me käyty kerran aksahallillakin tekemässä pari putkea. Siitä se lähtee :) Vähän ollaan opeteltu jotain temppuja (istu, maahan, kosketuskeppi), mutta on tuo namista luopuminen vielä vähän vaiheessa.. Kalla leikkii edelleen tosi hyvin ja sitä olen yrittänyt vahvistaa.
Tuittu leikkii yleensä ihan mielellään Kallan kanssa ja Elsa saa olla aika rauhassa. Kun hepuli iskee, taitaa vanhempi lauma ajatella lähinnä pennun olevan Callaween Caamein...
Mitäpäs muuta.. Mapsku kävi kisaaamassa pari viikkoa sitten parin vitosen ja hylyn arvoisesti ja tässäpä radat:
SM-kisareissulla matkan varrelle sattui ihana voikukkapelto! Sinne vapautettin dalmaatti juoksemaan (vapautettiin Kallakin, mut eihän siitä näkyny mitään) ja tässä muutama otos:
Voi ihana kisaturisti.:) Tollasta palleroa pitäis mielellään sylissä.:)
VastaaPoista