keskiviikko 16. lokakuuta 2013

reissuamista ja nollia!

Reissusta on kotiuduttu, oli kyllä kivaa (ja lämmintä!).
Mutta ensin vähän tuloksia. Ranskaan asti kuului uutiset, Elsin poika Sulo on nykyään BH Tottakai Se On Sulo Vilen! Onnea hurjasti Ari ja Sulo!

Lauantaina oli sitten agilitykisojen vuoro, Katrin ja Elsan ekat yhteiset viralliset startit ja Katrin ensimmäiset kolmosten kisat (tosin, kohtahan Helmikin siellä jo on!). Kysyin huvikseni aikoja sitten jo, että haluaako Katri kokeilla kisaamista Elsalla kun olis kotikisat ja kaikki ja oon itte reissussa. Eikun sitten tuumasta toimeen! Muutamat kerrat on treenejä alla vaan, mutta muuten Katri on kyllä Elsalle hyvinkin tuttu ja ennen kaikkea mieluinen ihminen. Eipä siis sen puolesta syytä huoleen!
Huvittavaa tässä on se, että olen kouluttanut tuota aksaryhmääni nyt 1,5 vuotta (Katri + 5 muuta) ja onnistuneesti opettanut heistä ilmeisen samankaltaisia ohjaajia kuin itse olen ;) Samat heikkoudet myös valitettavasti.. =) No, koska ilmeisen samanlaisesti ohjaamme, tekaisi parivaljakko Katri ja Elsa heti alkuun TUPLANOLLAN :D Ei pöllömmin! Lisäksi Elsa voitti molemmat radat (tulokset) ja sai toiselta radalta hyppysertin! Vähäsen kiltiltä Elsa näyttää, mutta se ei ole ainakaan haitaksi yleensä, voi jopa joskus kysyä et mihin mennään eikä painaa häntä tötteröllä sinne, minne kirsu sattuu sillä hetkellä näyttämään... :P
Radat oli aika kiemuraiset, ratapiirrokset täällä

https://www.youtube.com/watch?v=fkLGn5a2FDY eka rata

ja toinen
http://www.youtube.com/watch?v=phF_XVywoow

Sunnuntaina 13.10 Täytti Elsi jo 7v, onnea ihan parhaalle mummikoiralle <3


ja sitten reissuamiseen:

Meillä oli vuokrattuna talo Mandeliou de la Napolen kylästä reilu 30km Nizzasta. Keskiviikkona kävimme Nizzassa, käveleksittiin vanhassa kaupungissa ja kiivettiin vanhan kaupungin alueella olevalle kukkulalle, jossa oli ollut linna satoja vuosia sitten. Enää jäljellä oli rauniot. Näkymät olivat ihan jees :) Kaikki kuvat on otettu kännykällä.





Torstaina pyörittiin Cannesissa ja lähialueilla, käytiin jopa rannalla ottamassa aurinkoa! Hurjimmat uivat ja kahlasivat välimeressä. Oli kuulemma lämmintä..


rannalla oli rapuja!


ajeltiin Cannesin keskustaan ja käveltiin kaupungilla katselemassa. Tuuli oli illalla tosi kova ja aallot hienot! Ihan kuva ei sitä kerro..



Perjantaina ajettiin ensin Italian puolelle Ventimigliaan, joka oli kyllä aika rähjäinen kaupunki!

Sieltä sitten toiseen ääripäähän, Monacoon, jossa asuu muutama vähän rikkaampi kaveri :P Oli satamassa tavallisen näköisiä veneitäkin, mutta sitten sellaisia miljardipaatteja, jotta!



 Käveltiin satama-alue ja sieltä Casinolle ja Hotel de Parisin terassille juomaan (kalliit) lasilliset. Julkimoita ei nähty, tietääksemme:)
Lauantaina lähdettin länteen St. Tropezin suuntaan. Pysähdyttiin Port de Grimaudissa ja sitten itse Grimaudin kylässä, jossa oli tämä allaoleva linna ja ihana vanha kaupunki!




Sunnuntaina oli sitten aika palata kotiin ja maanantaina oli iloisesti heti 14,5h töitä..


1 kommentti:

  1. Oi vitsit mikä kisatulos, tosi hienoa! :) Radat näyttää aika kivoilta juoksuradoilta, pitää varmaan pistää ihan muistiin että voi itsekin joskus testailla.

    VastaaPoista