sunnuntai 31. elokuuta 2014

heppakuvia väliin

Viikonloppu vierähti Tottakai-päivillä, mutta siitä myöhemmin kun saan noin tuhat kuvaa katsottua läpi..

Elsan tassu on parantunut hienosti. Viiden päivän ajan pidin sillä sidosta ja loppujen lopuksi huomasin rouva herkkävarpaan ontuvan sitä sidosta/tossua, eikä itse tassua. Ajoittain epäilinkin näin ja laitoin tassun toiseenkin etujalkaan. Silloin se kyllä ontui sitä oikeaa. Elsahan ei siis edelleenkään laskenut painoa jalalle vaan kulki tassu hörökorvien vieressä koikkelehtien. Sitten tulin kokeilleeksi tossua vain vasempaan, eli terveeseen, jalkaan ja siitähän tuli heti todella kipeä. Tässä vaiheessa se ydin oli jo kuivahtanut ja jäljellä oli enää vain varvas ilman kynttä. Sellainen siinä vieläkin on ja tulee ehkä olemaan koko Elsan loppuelämän. Eläinlääkäri siis epäili, ettei siihen edes tule uutta kynttä enää. Joka tapauksessa Elsa on lenkkeillyt aivan normi lenkkejä jo yli viikon ajan ontumatta lainkaan :) Minuu varoiteltiin kolmen kuukauden ontumisista, taukoiluista ja tassusidoksista, mutta näyttäisi että päästiin parilla päivällä. Antibioottiakaan en onneksi aloittanut, sehän saatiin varalle. Siispä eikun katselemaan kisakalenteria :)

Ja samaa pitäisi kai pikkuhiljaa alkaa suunnitella Tuitullekin..Hui!

Viikko sitten (huomatkaa tämä ahkerasti päivittyvä blogi..) kävin taas ratsastamassa Bambilla ja irtohypytettiin sitten heppasia.

Spooky (Maybe Spooky) aloitti.

 Ensin pitää vähän verrytellä


Sit hommiin!



Ja on muuten mukavaa!




mutta jos on niin kovin nätti niin voi vähän poseeratakin :)




Ja mamma Bambi (Barbet DK) jatkoi.



Palkaksi ottaisin vähän kauroja, kiitos!



Ja välillä pitää vähän revitellä
(eikö Bamsusta tulekin mieleen lapsuuden hevoshullu-lehdet ja Lena Fabergin sarjikset?!)


ja lopuksi pitää vähän verrytellä



Sitten tulikin jo Lillin (Kopralan Tirlittan) vuoro. Kuvattiin samalla vähän Lillin myyntivideota *vink*



Ja lopuski kameran eteen päätyi Jenni-poni (tinker-tamma Rose's Jennifer)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti