Hyvää joulua!

Tuittuli

Olen pitkään tuskastellut Tuitun koko ajan hiipuvan aksavauhdin kanssa ja viimeisimmäksi nyt Kaplaksen Marin treeneissä. Mari katsoi Tuittua ja sanoi, että motivaatiosta ei näytä olevan kii (eikä ole, olen tämän asian kanssa tosi tarkka, haluan koirien olevan innoissaan ja motivoituneita) joten jäljelle jää vaan fyysiset syyt. Olin jo pitkään miettinyt sen sterkkaamista koska juoksut vaikuttaa jonkin verran sen olemiseen ja jalostusaikeita ei ole. Samalla oli suunnitelmissa poistaa anaalirauhaset, jotka eivät itsekseen tyhjene kunnolla ja tulehtuvat herkästi. Viimeisin piste tälle hommalle oli video facebookissa Tuitun 8-vuotiaasta emästä vetämässä rallia olohuoneessa. Totesin että tuollainen pitäisi Tuitunkin olla vaan kun ei ole. Se nukkuu 23h ja sitten se lenkkeilee tunnin(tai mitä nyt lenkkeilläänkään) ja sitten se jatkaa taas unia. Ainut syy keskeyttää lepo on ruoka tai sen mahdollisuus. Agilityssä jäljellä on ehkä 1/5 sen vauhdista ja arjessa ei sitäkään. Jotenkin tää on tullut vähän varkain, onhan se kasvanut aikuiseksi ja kuka tahansa näyttää ja vaikuttaa sivistyneeltä ja rauhalliselta kun vieressä on verrokkina tuo meidän harmaa koira...
Aina löytyi joku looginen syy, siihen kai meillä kaikilla on aina pyrkimys - löytää selitys.
Tuo video viimeistään herätti miut ja se että onhan omassakin taloudessa virkeä 10-vuotias joka päivittäin leikkii ja touhuilee. Tuittu nukkuu eikä vastaa millään lailla käsitystä 5-vuotiaasta puudelista.

Aloitettiin tutkiminen silmistä, niissä ripsiä, ei muuta. Sitten siirryttiin leikkuupöydälle jonne jäi kohtu,munasarjat ja anaalirauhaset. Sitten rtg-pöydälle, jossa todettiin ettei selässä ole mitään selittäviä muutoksia ja lonkatkin on siistit. Toisesta polvesta tuli propofol-unessa tuomio 1, mutta hereillä sitä ei saada luksoitumaan. Lopuksi otettiin kilppariarvot, joiden tulos tuli tänään. Tuitulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja arvot lääkärimme mukaan "aivan totaalisen pielessä".
Tämä selittää monta asiaa kyllä!  On huojentavaa saada diagnoosi ja syy. Ja mikä parasta, helposti hoidettavissa oleva vaiva! Ehkä me vielä tästä vielä saadaan se tuttu, pirteä pikkupuudeli kehiin ja tiedä vaikka kisaradoillekin päästään :))) harvoin sitä jaksaa olla iloinen koirallaan todetusta pitkäaikaissairaudesta, mutta nyt olen!
Ainut mikä harmittaa on se, etten ole aiemmin tarkistuttanut arvoja. Tässä kuitenkin ollaan jonkin sortin terveydenhuollon ammattilainen..toki akuutista vaivastahan tuo on aika kaukana :D Onhan tuo ollut nyt ajateltuna ihan ilmiselvää. Palelu (mutta kukapa puudeli ei palele), turkin laatu (no ainahan se on ollu vähä huono), väsymys ja tosiaan se että nukkuu 24h jos saa..turvotusta tai selittämätöntä lihomista ei tosiaan ollu, mitä monella pyrtsillä. Eikä koomailua kummempaa luonnemuutosta.
Ehkä tämä tästä :)

Oomikin kävi!

Oomi (Kivasti Meniks Tunteisiin) oli Katrilla hoidossa pari viikkoa ja Mapen mielestä oli pelkästään ihanaa saada pentu kotiin käymään. Ensin piti toki olla sitä mieltä et kun kerran olet lähtenyt, ei takas tartte tulla, mutta siinä mamma viikon kuluessa suli ja oli sen jälkeen pelkästään kärsivällinen ja salaa hyvin ihastunut :D

Aikamoinen menijä on Oomista kasvamassa :) Reipaskin se on, vieras halli ja kisat oli ihan jees ja treenatessa viereisen kentän häiriöt eivät vieraassakaan hallissa haitanneet. Tyyppi leikkii niin, et vois nostaa lelusta ilmaan :) On se paljon myös Mapen kaltainen, hyvässä ja pahassa. Kiltimpi ja sosiaalisempi, mutta vähintään yhtä pahaääninen :D Kokoa 41cm, pieni ja siro. Harmittavana juttuna tähän pentueeseen pesiytyi hammaspuutokset (Oomilta 2, Miinalta 1, Qummalta 1) ja sen vuoksi Oomikaan ei varmaa tule näyttelyissä pärjäämään vaikka muuten nätti onkin. Vähän ylläri ongelma kun ajattelee molempien vanhempien sukuja taaksepäin (vaikka tämä ei tosiaan ole harvinaista tässä rodussa) ja sitä, että tämän rodun mittakaavassa kyseessä on aika ulkosiitos.

En osunut kameroineni Oomin luo valosan aikaan, joten tyytyminen on pariin hyvin pimeään kuvaan. Eikä ihan tuo seisotuskaan onnistunut :D

 Kepukka, lauman kissavahvistuskin saavutti veteraani-iän 5.12. Eipä uskoisi 8-vuotiaaksi!

ja 10.12 tuli kaksi vuotta siitä kun Kiki lopetettiin. Ajeltiin Oulusta takas ja radiosta soi "minä sinua vaan", biisi joka kuului viimeisellä eläinlääkärireissullakin.. Itkuhan siinä pääsi. Ei ole päivää, ettenkö Kikiä ajattelisi, Kiki oli Persoona isolla P:llä ja siitä muistona kettu juoksee ikuisesti miun oikealla puolella <3