tiistai 18. elokuuta 2015

Leireilyä :)

Toissaviikonloppuna leireiltiin kasvatti- ja kaveriporukalla. Mukana Hemmo, Pilvi, Velho, Jeti, Kalla, Mape ja Rilla sekä perjantain paimennuksissa Pila ja sunnuntain aksoissa myös Ego.

Päräytettiin ensin Siilinjärvelle moikkaamaan Kallan emää Haidia ja velipoika Fördeä (Tottakai Cuumoo Cammoo). Ihan heti ei noita kahta sisaruksiksi tunnista, sen verran on eroa :D Kalla on selkeästi korkeajalkaisempi ja lyhytrunkoisempi kuin pitkänmallinen Förde, joka on selkeästi voimakkaamin kulmautunutkin sekä edestä että takaa. Lisäksi painoeroa on n.3kg ja kilo Fördellä on ainakin enemmän karvoja :D

(c) Milena Nevanto
Kalla 18 viikkoa (c) Milena Nevanto
En ole ylpeä kuvasta ja sen laadusta, mutta tässä syy lempinimelle "Hyeena"

Förde on kovasti iskä-Kjun näköinen


Perjantaina aloitettiin tutustumalla paimennuksen ihmeelliseen maailmaan Terhin ja Hannun opastuksella Koiranotkossa. Jokainen kävi kaksi kertaa lampailla kukin vähän omanlaisella menestyksellä :)

Perjantaina mentiin sitten porukalla syömään ja valvoessahan se ilta meni.. Meillä oli halpa ja ihan kelvollinen majoitus, mutta vähän siellä meinasi ahdasta tulla :D Sopu sijaa antaa jne. onneksi koirat olivat tosi väsyneitä.

Lauantaina jatkettiin jo hyvissä ajoin kun oli niin lämmin. Edellisiltana mentiin kuitenki jo kahden jälkeen nukkumaan.. No, hyvin jaksettiin! Taas kaksi settiä paimennusta per rekku. Osalla lamppu syttyi, muutamalla oli vähän enemmän sammuksissa kuin edellisenä päivänä ja osa suoritti omalla tasollaan, mutta moni varmasti yllättyi koirien reaktioista (positiivisesti)! Siinä missä yhden koiran (en sano kenen ;) omistaja oli varma ettei pääse räkytykseltä edes aitaukseen sisälle niin lopputuloksena olikin ilman liinaa 30 lampaan paimennusta niityllä!

paimenpoika Hemmo

ja Jeti

Pila tarkkana

Mapsku kylpee ja toteaa et haluu kotiin samanlaisen!
 Aina paimennuksen jälkeen se meni odottamaan kylpyhetkeä :D

Paimentyttö Pilvi

ja kuva-arvoitus!
Katri sanoi illalla et Elsan pennut on mammanpoikia (hyvällä tavalla). Ai mitenniin?! :)
Lauantaina lähdettiin paimennuksien jälkeen syömään ja shoppailemaan Matkukseen. Illalla jatkettiin tietenkin valvomista ja muutama palautusjuomakin tuli otettua.

Ja kuvia:

Hemmo = Kivasti Ota mut kiinni




Pilvi= Kivasti kulje mun kanssa


Jeti= Kivasti Liian viilee


Velho =Kivasti Ohituskaistalla




Jetin kämppis auspai Lilo (Bywater Geesje)


maailman söpöin hullu-Mape


Rilla-täti (Helodie de la vallee du mouton)


Koiranotkon oma paimen koolie Li



ja Unski, josta otan ehkä muutaman kuvan/kerta ja onnistumisprosentti on aina jotain 99%! Minun kamera ja Unski tykkää toisistaa.. Tommonen matala koira, luulis et just ne ei onnistuis!



Aksatreeneihin jäi osa porukasta, osa joutui jo lähtemään. Ego tuli myös treenaamaan! FB muistutti jo heti aamulla, et ois Kikin synttäri ja Egon näkeminen teki vähintäänkin vaikeeta. Se on eniten Kikin kaltainen niin ulkonäöltä, olemukselta kuin luonteeltaankin.

(c) Milena Nevanto
Kiitos kaikille osallistujille! Ensi vuonna taas :)

uusia kuvia ei ole tullut purettua kamerasta. No, eihän ne enää ole edes uusia.. Kalla tulee seuraavaksi jo 20 viikkoa! 19 viikon iässä painoa oli 7,16kg ja hampaat tippuu.. Vaan odotetut kulmurit on ja pysyy, ja niillä saa hyvän otteen.. Kukaan miun koirista ei oo purru noin paljoo ja pudottanu hampaitaan näin myöhään :D Kallaveen kaamein...

1 kommentti: