tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kuvakimara

Suurempia kuulumisia ei ole kirjoitella joten laitetaan kuvia. Tuittuli kävi taas näyttelyissä pari viikkoa sitten, pitäisi lisäillä arvosteluja joskus. Tuloksena molempina päivinä Eri, Sa, NUO/2 ja toisena päivänä PN3 ohi nuortenluokan ykköseksi sijoitetun. Näyttelyt on just vähä tommosia :P Arvostelussa luki jotakuinkin "sijoitettiin luokkavoittajaa paremmin paras narttu-kehässä parempien liikkeiden vuoksi". Siltikin vaikka aina sivulauseessa näyttelyitä ihmettelen, ilmoitin Elsan Joensuun näyttelyyn. Setäkoira on molempina päivinä kehissä myös. Ja Hattara kera kasvattajansa. Loppujen lopuksihan tässä kävi myös niin että ollaan ikäänkuin menossa Ruotsiinkin näyttelyyn Elsan kanssa.. Vaikka siellä tuskin suurempaa menestystä on luvassa, siellä on vähintään 4 muuta lyhytkarvanarttua. Loma (kun se aikanaan alkaa, 3 viikkoa vielä!) tietää siis reissailua ensin Ruotsiin, sitten Barcelonaan ja hei, sitten heti sieltä loppuhuipentumana Kiteelle ;)

Kiteellä siis on aksaleiri, mukaan lähtee mustat. Miulla oli vakaa aate, että Tuittu osaa silloin jo vaikka mitä. Hahaha.. Kehittääkö kerta - pari viikkoon nuorta koiraa? No eipä ainakaan liikaa! Suoraan sanottuna koko kesä on mennyt ihan töitä tehdessä. Teen pelkkää yövuoroa ja kahdeksaan  viikkoon pisin vapaa on 3pv (ennen se oli lyhin vapaa). Näin meillä. Mikä lienee kroonisen univelan määrä kun loma alkaa? Hattara siis ei ole juuri edennyt. Tai oikeasti on, mutta ei se näy videoilta :P Keinua ollaan nyt päästy aimo harppaus eteenpäin, kepit on vaiheessa (pitäisi saada sellainen parin viikon kuuri kumpaakin), kontakteja ei olla tehty ja no, vahvistettu on sitä, mikä on heikointa, eli irtoamista. Muutaman viikon takaa pieni pätkä Hattara-aksaa täällä. Äänet pois :D

Tänään oli taas vuorossa osteopaatti Jerry Ketolan käsittely. Tällä kertaa sekä miulle että Elsalle. Elsa sai kehuja jälleen, että on hyvässä kunnossa ikäisekseen. Hieman jäi olo, ettei allekirjoittanut voi sanoa itsestään samaa :P Ei vais, 10v on edellisestä osteopaatin käynnistä ja kremppaa on sen jälkeen kertynyt. Yläselkä on nyt avattu, henki kulkee taas paremmin eikä oikeaan käteenkään enää säteile kipu jatkuvana. Ehkä lantiokin on aavistuksen suoremmassa ja pääkin kääntyy taas molempiin suuntiin. Kuinka kiva =) Syksyllä ehkä sitten taas.

Sitten koiranpuolikkaan a.k.a Demonin kuulumisia. Virpi oli käynyt Demonin kanssa lampaksia katselemassa ja matkalta tarttui mukaan myös muutama hieno kuva. Demonilla on nyt ikää jotakuinkin 6kk ja pienihän se edelleen on. No, ei hätää, luustoa löytyy ja eiköhän siitä ihan urokseksi tunnistettava tule :) Edelleen luonne on kuulemma ihan super, Demoni suhtautuu kaikkeen ja kaikkiin avoimen iloisesti eikä mitään arkuuksia senkummemmin paikkoihin, asioihin tai ääniin ole tähän mennessä ilmennyt. Hienoa! :)


kuva:Aino Pikkusaari

Kuva:Aino Pikkusaari
 Etenkin 54-senttisen Ange-veljen rinnalla Demon on aika kääpiö ;)
Kuva: Aino Pikkusaari


mummikoiralla on (taas) asiaa!

Kamera tuli otettua sateiselle lenkille mukaan päivänä eräänä. Kuvasatoa yllä ja alla.

pilkullisella ja raidallisella menee lujaa..



Team TOrvelo kera pilkkuvahvistuksen


 Loput kuvat TÄÄLLÄ

 Martta marsunpoika asustaa naapurissa ja on aika valloittava otus <3 Vielä tovi lastahoitoa ja toivottavasti sitten pääsisi riehumaan vapaasti. Riehuisihan Martta nytkin, mutta...

voiko pentu olla enää juuri söpömpi!
Palaillaanhan taas!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Punkki on pahaa!



Torvi oli taas askallerrellut. Tulin kotiin kaupungilta tiistaina enkä ollu yövuoron jälkeen käyny viel lenkillä. Junioriosasto oli sit päättäny herkutella miun yöpöydältä löytyvillä rasvoilla. Koirat, jotka saa lähes joka päivä jotain öljyä (lohiöljy, pellavansiemenöljy,rypsiöljy)..

No, sekä käsirasva et etenkin bebanthen olivat kokeneet kovia. Jälkimmäinen oli jyrsitty sellaisiksi tunnistamattomiksi metalliklönteiksi, ensimmäistä oli vaan vähän maisteltu (ja ilmeisesti todettu, ettei saksanpähkinävoide sisäisesti ollut niin hyvää).

No, neljännen yön jälkeen eilen olen menossa nukkumaan ja tulen vessasta pesemästä hampaita. Lattialla on pieniä vaaleita veritippoja + useampi viiru tummempaa verta ja yksi pieni hyytymäklöntti. Vaaleat tipat jatkuvat keittiöön saakka ja kaiken keskellä on, kukapa muukaan kuin Torvi, suupielet verensekaista vaahtoa valuaen. Pieni hyperventilaatio ensialkuun ja samalla soitto Katrille, mielessähän ei tietenkään pyörinyt muuta kun et nyt se bebanthen-tuubi on aiheuttanu vähintään perforaation tolle ruokatorveen tai mahalaukkuun ja kohta pitää lähtee viel vierailemaan tohtorissa.
Torvi kulki kuolaten ja selkä köyryssä ja oli selkeästi kovin vaisu ja huonovointinen. Ei lainkaan oma itsensä. Muutaman kirosanan saatoin päästää suustani..

Samalla sitten niitä siivoilin ja huomasin sattumalta, että paperissa on verihyytymän lisäksi myös liiskaantunut, jättikokoinen punkki!

Nyt varmaan jo uskaltaa todeta, että veri oli punkista peräisin, samoin sitten Torvisen pahoinvointi. Näin kaikella järjellä ajateltuna. Tartteeko oikeasti yrittää syödä ihan kaikki, myös lattialla lojuva jättipunkki?! Tarina ei kerro kenestä tuo punkki on peräisin, yök. Laitoin eilen kellon soimaan jo puoliltapäivin ja kun totesin Torvin olevan kunnossa, jatkoin uniani. Illalla sillä oli ihan entinen ja tuttu meno päällä.

Team TOrvelo muistuttaa siis lukijoilleen, jotta punkki on pahaa!

Rakkaani Torvi, milloin lakkaat huolestuttamasta minuu näillä tempauksillasi?

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Reissussa

Viikonloppu vietettiin tokon SM-kisoissa. Elsa oli pihalla kuin lumiukko, se on kahden viimeisen juoksun jälkeen esittänyt vähän valeraskausoireita ja nyt kyllä riitti, leikkaus on edessä ensi talvena. Minen kattele mitään piipittävää ja pesäpaikkoja jatkuvasti tsekkailevaa koiraa kotona.
Sinänsä tuo ei arkeen vaikuta, se ei hoivaile mitään pentuja tms, kysymys toki kuuluu miksi sellaisen kanssa piti sitten lähteä kokeeseen.. Voi olla, että Elsan turkista tulee kamala höttö leikkauksen jälkeen, mutta sen riskin nyt otan.

Elsa siis ei ollut pätkääkään oma itsensä tokokisoissa. Se oli omissa haavemaailmoissaan lähinnä. Sana "pihalla" kuvaa sitä oikein hyvin! Eikä se ikinä ole ollut noin pihalla! Toki hellettä oli kentällä yli 30astetta ja oltiin vasta 95. koirakko ja lähdetty matkaan klo 05.00.
Nollattiin monta liikettä ja niistä mistä pisteitä saatiin, saatiin ihan meille normaaleja pisteitä. Paikkis oli kyllä paras, meni toisella käskyllä maahan, hieman vinoon. Oli kerran nuuskinut ja kerran siirtänyt tassua-> 0p :D Lisäksi miulle keltainen kortti, koska valmistelevassa osuudessa taputin koiraa rintaan ja kerran vähän sitä siitä kohotin. Viereinen koirakko sai keltaisen, koska koira hyppäsi kerran ohjaajaa vasten liikkeen oltua ohi. Tiukkaa!

Ohjatussa kaksi käskyä merkille (liikkui ensimmäisellä vähän matkaa ja NUUSKI maata!), sitten tulin siirtäneeksi jalkaa (en tiedä miksi?!?) ja sen vuoksi nolla. Tuskin tuosta vitosta paljoa enempää olisi muutenkaan tullut.

Luoksarissa toisella käskyllä maahan ja oli noussut seisomaan (nuuskinut). Sit viel läpijuoksu. Great!

Sit pieni kurinpalautus Elsi Pyrriselle, seurautin sitä ja jätti perusasentoja tekemättä. Toruin niistä ja alkoi terästäytyä. Seuraamisesta seiska, joka on paljon paremmin kuin ajattelin :) Nimittäin oli varmaan ainakin 5min seuraaminen..

Ruutu odotetusti nolla, se on ollut viime aikoina murheenkryyni nro 1. Ei löydy ei..

Metsku taisi olla 9,5 ja idari 7. Ihan hyvät vaihdot, seuraaminen vähän laamaa.

Tunnari 8 ja kaukoissa nousi usein vasta toisella, tässä häiriö näkyi kun viereiseltä kentältä kuului käskyjä. Eli siitä 0p. Istumisesta 10.

kuva:katja ojansivu



 Torvi sensijaan oli oma hupaisa itsensä. Saatiin kakkostulos, mutta Torvi teki niin kuin se osaa ja hyvällä fiiliksellä, mikä oli parasta! Se ei myöskään reagoinut mitenkään oikeastaan häiriöihin, jotka olivat alo/avokehissä oikeastaan suuremmat kuin voi/evl-kehissä.

Seuraaminen:9
Liikkeestä maahan: 9 (oli hieno, pojahti innoissaan vinoon istumaan)
Luoksari: 7, valui..
Liikkestä seiso: 0, (stoppasi mut liikkui miun perään..)
Nouto: 5 (juoksi kapulalle ja tuli pois, haki toisella käskyllä, vino pa)
Kaukot:9,5 (hienot!!)
Hyppy: 10
Paikkis: 10
pisteitä 153, jotain

Hienoa oli kuitenkin meidän joukkueen sijoittuminen sijalle 7/70! Mahtavuutta!! Samoin se, että Maija ja Focus kisasivat sunnuntain finaalissa!

Paikkista jouduttiin odottelemaan tovi jos toinenkin. Tuomari piti tauon alo/avo-välissä ja kun miun laskemana oli puoli tuntia kulunut, ilmoitettiin, että avopaikkikset alkaa puolen tunnin kuluttua. Tällaiset tauot ois niin pitäny olla ilmoitettuna! Samoin tauot ylipäätään, meidän valmistautuessa ilmoitettiin ennen yksilöitä, että otetaan vielä 2 koiraa ja tuomari pitää tauon. Aika kiva niille, jotka siinä olivat jo valmistautumassa...Iso miinus siis aikataulutuksen puutteesta noissa kisoissa! Muuten sujui kyllä ihan sujuvasti ja hyvin :) No, mutta siis kävin ilmoittamassa, ettei päästä omaan paikkisryhmään kun Elsan paikkikset alkoi jo painaa päälle. Sovin, että tuun johonkin myöhempään ja se oli ok.

Menin sitten tarjoutumaan paikalle Elsan paikallaolojen jälkeen ja päästiin heti seuraavaan ryhmään viimeiseksi koirakoksi. Kiki makasi rauhallisena ja hyvin, ei siinä mitään. Ohjaaja vaan meinasi "pikkasen" mokata koko homman! Kehtaako tätä ees julkisesti kertoa :D Laitoin hihnan ton treenitaskun takataskuun ja kun sitä paikkiksen jälkeen sieltä kaivoin, tippui taskusta narulelu puoliksi ulos! NOLOA! Tietenkin tuomarin puoleinen tasku ja näin. Ei mulla tosiaan oo tapana mennä lelu taskussa kehään ja Torvin kaa se on vähintään riskialtista kun se saattaa noita taskuja käydä apinan raivolla penkomaan. Hätäpäissäni sit kävin tunkee sitä leluu takas, käännähdin ja menin kyykkyyn. Torvinen innostui tietty miun kyykkyynmenosta ja tökkäs minuu kuonollaan suoraan silmään. Siis ihan suoraan! Silmämuna painui varmaan senttikaupalla kohti takaraivoa ja silmää piti pitää peitettynä ja käydä suunnilleen parkumaan. Siinä sit mietin 6 koiran arvostelun ajan et tuijottaako tuomari minuu siks et on nähny sen miun lelun vai siks et pidän silmääni.. No, arvosanaksi saatiin 10, joten ei huolta. Silmällä alkoi nähdä kunnolla vasta sunnuntaiaamuna..

Kohelletaan sopivasti yhdessä, joten taidetaan sopia Torvin kanssa ihan hyvin toisillemme..
Kuva: Katja Ojansivu
Sillä välin kun me oltiin Pieksämäellä, reissasi Hattara maailmalla kasvattaja-Jonnan kanssa. Suuntana oli tällä kertaa Viro ja ehtihän Hattara pyörähtää tossa toukokuun lopussa myös Latviassa. Latviasta saaliina oli ainakin toisena päivänä VSP ja molempina päivinä ROP-jun ja Junnu-Sertit. Virossa Tuittu oli viime viikonloppuna sit ekaa kertaa oikein ROP ja toisena päivänä PN2. Molempina päivinä ROP-jun ja junnu-Sertit. Junnukehässä yli kahdestasadasta junnukoirasta 12 parhaan joukkoon, mut siitä ei sit pidemmälle. Hattara on siis Viron ja Latvian juniorimuotovalio oikein nyt.

Hattarainen hienona:
FI JV-12, EE&LV JMVA Executive Sabotage "Tuittu" (kuva??)
 ja Hattarainen edellisviikolla vapaalla (kaikkien puudelistien kauhuksi ;)
kuva:Milena Nevanto

tiistai 25. kesäkuuta 2013

viimeinen pulla uunista ulos!

Viimeinenkin Elsan kahdeksasta pennusta on nyt kuvattu ja oikein kelvollisin tuloksin!
Kahdeksasta pennusta kuudelta löytyy tulos A/A, yhdeltä B/B ja nyt viimeisimpänä Sulolta A/B. Kaikilla on nollan kyynärät ja polvet, olat kuvattu terveiksi ja kaikilta on myös kuvattu selkä, yhtä lukuunottamatta epävirallisesti terveeksi. Yhdellä Elsan pennuista on välimuotoinen lannenikama, joka ei ole vaikuttanut koiran elämään, toivottavasti ei vaikutakaan!
Muistattehan jatkossakin pyrrien (ja muidenkin!) omistajat kuvata samalla selän edes epävirallisesti (vaikka kuvaavien eläinlääkäreiden taito tulkita kuvia on vähintään vaihteleva)! Nythän kennelliitto lausuu selkäkuvia myös mm. välimuotoisen lannenikaman osalta (löytyy muutamilta pk ja lk-pyrreiltä) spondyloosin lisäksi. Kts. kennelliiton ohje.

Kiitos Elsan pentujen omistajat aktiivisuudesta terveystutkimusten suhteen! Mahtavuutta :)))

Loppuun video Sulosta (Tottakai Se on Sulo Vilen) ja Arista esineruututreeneissä. Suunnitelmissa siintää kuulemma jo BH-koe ja mahdollisesti sen myötä aikanaan viralliset hakukisat. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan joko saataisiin lyhytkarvojenkin PK-ura avattua!
Toivotaan että linkki toimii!
https://www.facebook.com/photo.php?v=589389287759945&set=vb.100000666364913&type=2&theater


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

ääsämmät yyäm

Poden jonkinlaista reissuamiskrapulaa, niin henkistä kuin fyysistä. Ja vaikkei alkoholilla ole (oikeasti!) mitään osuttaa tähän, niin toipuminen tuntuu yhtä tuskaisalta kuin se alkoholilla hankittu. Huoh.

Perjantaina startattiin klo 12 kohti Kirkkonummea. Se on aika aikaisin se, kun on päässyt töistä klo 7.15! Perjantaina tyydyttiin vaan seuraamaan kisoja, joskin sekin oli aika tuskaisaa, kiitos jäätävän tuulen.

Lauantaina sitten oli joukkueradan vuoro. Ensimmäinen koirakko joukkueestamme haali 20vp. Sitä lähdettiin parantamaan ja saatiin kohtuullinen, hitaalta tuntuva nolla. Nurmimatto ei sovi meille, tai siis sopisi jos pääsisi vähän useammin matolle treenamaan =) Täällä lähistöllä ei ole miun kriteerit täyttävää keinonurmea ihan reilunkaan sadan kilometrin säteellä. Seuraava koira meidän joukkueesta teki 10vp ja viimeinen harmittavan puomin ylösmenovitosen. Sijoitus kuitenkin 9/77 joten ei lainkaan huono! Hyvä JOA!

Sunnuntaina fiilis oli jostain syystä vähän lattea jo valmiiksi. Koomasin kolmannen esteen jälkeen, tein persjätön myöhään + lähdin vedättämään ja Elsa tuli hypyn 4 ohi. Enpä viitsinyt korjailla, vitosella ei noissa kisoissa tee yhtään mitään. Loppu rata meni sitten miten meni, yritys katoo heti virheeseen. Mut keppivirhe on se, mikä sapettaa eniten. Että voi olla raivostuttavaa tuo kahden viimeisen kepin pujottelematta jättäminen! Tai ennen kaikkea se, kun et voi luottaa koiraan! Virhe tapahtuu vain jos kepit ovat miun oikealla ja käytännössä vain kisoissa. Repikää siitä iloa sitten :D Ihan sama miten päälläni hypin treeneissä, ei se sitä virhettä tee. Korjata olisi pitänyt, mutta en suoraan sanottuna viitsinyt. Oli suorastaan naurettavaa kun porukka korjaili korjailemisesta päästyään jotain yhden hypyn virhettä sen viis kertaa kun siellä on se 200 koiraa odottelemassa radalle pääsyä ja omat mahdollisuudet ovat jo menneet. Toki kukaanhan ei tuota kiellä ja maksettu on, mutta haloo..

Katsottiin finaalit loppuun ja eniten olin iloinen pikkupuudeli Aksun SM-kullasta! Vautsi, hyvä puudelit!!

Kirjoitin torstaina facebookkiin näin:
Miun koirat valmistautu viikonlopun koitoksiin; kotiinjäävä raidallinen nautti tällä kertaa paska-annoksen vain sisäisesti, sm-kisoihin valmistautuva sekä sisäisesti että ulkoisesti ja hännänhuippuna pikkumusta aikoo hurmata puudelierkkarin tuomarin paskaa valuvilla korvakarvoilla ja ruskeilla suupielillä. Here we Go!!

Ja Tuitun taktiikka toimi!Tosin aikamoisen kuurauksen se varmaan joutui edeltävästi läpikäymään ;) Tuittu oli nimittäin puudelierkkarin VSP ja sai ensimmäisen SERTinsä matkalla kohti kesätukkaa valioitumista.

Maanantai sitten oltiin jopa kotona, mutta ei hätää, tiistaina mentiin taas! Joensuusta on tunnetusti pitkä matka joka paikkaan, joten istuttiin taas muutama tunti focuksessa kun matkattiin Kotkaan. Mukaan sieltä lähti pienet pyrrit Maisa ja Martta.

Kuvia ei oikein ole, tässä alla muutama.

Martta (Tottakai Uniikki Olen)

Taavi (Tottakai Uskomaton Olen)

Maisa (Tottakai Voin olla Valoisa)

Pennut olivat jo isoja ja villejä! Eilen muuttivat pois kaikki muut paitsi "Finn" (Tottakai Voin olla Valopilkku) joka jää odottelemaan ulkomaillemuuttoa. Taavi muutti Haminaan, Martta tietty Joensuuhun, Zero Seinäjoelle ja Sämpylästä tuli kalakukko.Toivottavasti pentusiin törmää jatkossakin!:)

Eilen selasin ulkoisen kovalevyn arkistoja. Sieltä löytyi tällainen kuvatus:


Ehkä pikkaisen söpö nöffiwannabe- Elsi!

Tekeleistä, kuten pannoista, ei ole pitkään aikaan tullut laitettua kuvia. Rilla sai tällaisen pannan pari viikkoa sitten, miusta tuo on ehkä söpöimpiä mitä oon tehnyt!

kuva varastettu Milenalta =)
Palataanpa taas astialle, nyt treenaamaan!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

ehkä jonakin päivänä..

..syntyy joku pyrri tai toinenkin ja saa nimekseen jotain, joka alkaa Kivasti!

Kävin kasvattajakurssin useampi vuosi sitten ja sain viimein haettua kennelnimeä. Suunnitelmia ei ole vielä pitkään aikaan toteutettavaksi asti, mutta onhan tässä 10v aikaa (ennen kun nimi mitätöidään jos ei ole pentuetta)! Kennelnimen Kivasti takaa löytyy siis allekirjoittanut :)

Tässäpä Seijan ottama kuva pentukuumeisille, on ne aika söpöjä <3

ikää 7,5vkoa


 pentuset löytyvät koiranetistäkin jo. Se on nykyään aika nopeeta tää homma!

 Kirkkonummella nähdään viikonloppuna!

-Heidi-

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

huonot viimeistelyt!

eilen kisattiin 2 starttia aksaa ja olisi voinut jäädä tekemättä. Koira ei pysy lähdössä, ohjaaja koomailee ja ajatus ei ole mukana. Elsi oli myös pitkästä aikaa vähän tuhma sekä lähtöjen että kontaktien suhteen, mutta myös muuten! Radat oli sellaisia, jossa koiran piti olla hallussa ja niin, ei se ollut! Ekalla radalla tehtiin 2x juoksu-A, toisella jopa malttoi stopata. Miehän oon juoksuttanut sitä nyt läpi. Harmi ettei puomia ollut taaskaan =/ no, ensi viikonloppuna on pari starttia vähän isommissa karkeloissa. Ei olla perjantaina, lopetan pe vasta yöt.

Keskiviikkona miun ryhmäläisillä olikin vähän erilaiset treenit, nimittäin agilitynäytös sporttileirin avajaisissa, yleisönä 300 lasta, lisäksi kuulutukset ja musiikki. Hyvin ne veti! Katri ja Helmi sekä Kati ja Benny ehtivät myös aloittaa jo kisauransa parin viikon sisällä, oikein ovat eteviä! Helmi kirmasi jo ensimmäisen nollansakin! Elsa oli näytöksessä tuuraamassa Helmiä, ohjaajana toimi siis Katri. Kuvat on Milenan ottamia, kiitti!

kuva milena nevanto

kuva:milena nevanto


Tänään sitten Torvisen tokot, ei sekään oikein sujunut. Paikkamakuu oli super! Sentäs. Viereinen koira haukkui koko 3min, nousi istumaan ja lopulta hiippaili lähemmäs haukkuakseen lisää. Seuraaminen oli ihan ok, mutta nollattiin meidän varmin ja hienoin liike, liikkeestä maahan! Teki niin nopean istumisen että! Seisomisesta se on tykänny istua, ei koskaan maahanmenosta. Mutta tuo on ollut vähimmällä treenillä. Luoksarissa valui, mutta ei miusta ihan niin paljoo ku pisteet (7,5) antoi ymmärtää. Seisomisessa kaksi käskyä seuraamiseen, tää on nyt selkeästi kokeessa ilmenevä ongelma! Nouto kohtuullinen, kaukot hienot (10!) ja hyppy sit 5. En tiiä mitä se koomaili tossa hypyllä, siitä se normisuoritus ois viel riittäny ykköseen pisteet. Kaikenkaikkiaan koira ei ollut oma itsensä, nyt pitää tehostaa palkattomuustreeniä, koska se se syy on. Oli kyllä kuuma, mutta ei sitä voine syyttää. Saatiin siis 151,5p, yksittäisiä liikekohtaisia pisteitä ei ole antaa kun kisakirja on kaverilla.




kaikki kuvat on ottanut Milena Nevanto, kiitos!
Tän viikonlopun menestyksestä vastasi Hattara, eilen se oli Latviassa PN3 ja junnu-serti ja tänään junnuserti + VSP! Harmillista, sehän ois voinu osallistua jo nuoriin (ja saada cacibin), mutta pelattiin varman päälle ton junnusertin kans..

Ajeltiin torstaina taas kattoo pentusia. Olivat aikamoisia riiviöitä kun sattui viileämpi päivä! Muutama kuva alla ja loput täällä.

Tottakai Voin olla Valopilkku, mini-gou!

Tottakai Uniikki olen, eli Martta

Tottakai Voin olla Valoisa "Maisa"

martta on ihan vähän nätti <3

Tottakai Uskomaton olen "Taavi"

apua, Taaville on suotu vähän noita korvia :D

Tottakai Voin olla Virtuoosi
Tosiaan, kuten kuvista jo hyvin erottaa (ja kuten mie edellisen käynnin jälkeen veikkasin), Pakin pentuja ovat Martta ja Taavi, muut ovat Goun. Martta muuttaa ihan naapuriin ja Maisakin vain reilun 100km päähän, huippua! Kaikki pennut olivat reippaita ja leikkisiä, uskon, että niistä tulee oikein ihania pyrriystäviä tuleviin koteihinsa :) pentuset löytynevät koiranetistä heti ensi viikon alussa!