lauantai 24. toukokuuta 2014

ja muutama pentukuva :)

Pennut ovat jo 7 viikkoa, ensimmäisten lähtöön on alle viikko =´( Viisikko löytyy jo koiranetistäkin, jos ei pentujen mukaan rekkarit ehdi, ei siitä kyllä Kennelliittoa käy syyttäminen! Torstaina käytiin sirutuksessa ja tarkissa, perjantaina lähetettiin rekkarit Joensuuta kohti (lienevät perillä alkuviikosta) ja perjantaina päivällä porukka löytyikin jo koiranetistä.

Torstaina siis käytiin pentutarkissa, siellä kaikki oli ok, mitä nyt mutkiksella on häntämutka ja pari hammasta puhkeamatta (mutta tuntuvat kyllä). Pallit löytyi pojilta virallisestikin, tosin olihan ne siellä jo neliviikkoisina kun ekan kerran kokeilin.

Tällä viikolla ollaan käyty aksahallilla, hevostallilla (se oli jännä paikka!), eläinlääkärissä ja mökillä. Autoilua on tullut ja viisikko nukkuukin tyytyväisenä matkat. Vieraita on käynyt edelleen lähes joka päivä ja samaa on tiedossa jatkossakin.
Eläinlääkärissä tyypit olivat reippaita, ainoastaan herra Liian Viilee kiljui sirua ja oli hyvinkin eri mieltä siitä, tarvitseeko poskisolunäytettä ottaa vai ei. Saa nähdä onnistuiko koko näyte, kumman paljon tahdonvoimaa pienessä koirassa! Martina totesi moneen otteeseen "juuri tällaisia pitää koiranpentujen olla" kun viisikko ensin pissi kaikki aluset ja sen jälkeen kiskoi ne riekaleiksi.

Eipä pentujen elämään sen enempää kuulu, leikkiä ja unta, välissä vähän ruokaa. Paino sanalla vähän, helle on verottanut tyyppien ruokahalua, vaikka suurin osa näyttää muutenkin perineen lähinnä emänsä ruokahalun =/ ELsa oli edellisessä elämässään hyvinkin nirsoileva, homma muuttui heti kun Kiva tuli taloon. Yksi pennuista menee ainoastaan ainoaksi koiraksi, joten toivoa on :P


Pentuhepuli patjalla

hupfifta


auringonlasku mökillä

Kieltämättä puudeli on joskus ollut kauniimpikin ;) Trimmausinspiraatiota odotellessa..
TOrvi, tuo kaiken tuhon alku ja juuri.. Tällä viikolla hupsheijjaa katos pöydältä 3/4 Mud Cakea (300g) pahimpaan makeanhimoon.
Mutkis tutustuu rantaan, uimasille ei uskallettu :)

"Mutkis", eli Kivasti Koukussa, tuleva Ässä :)

neiti (myrsky)Pilvi eli Kivasti Kulje mun kanssa

Tuo pilkku ylähuulessa oikealla saa naaman näyttämään vienosti hymyilevältä koko ajan :)

Herra Liian viilee on kyllä kaikkea muuta kun mitä nimi antaa ymmärtää.. Huoh! Oikea ääripäiden pentu!

Tämä veijari tulee myöhemmin tuntemaan nimen (jäämies) Jeti. 
Herra ISO on touhukas poika ja monen suosikkipentu. (Kivasti ohituskaistalla)

Isolla ei ole vielä tulevaa kutsumanimeä, ehkä se viinin voimalla löytyy tulevan omistajan reissutessa ;)
Pikkupoika on pentueen rauhallisin ja tasaisin kaveri, mutta toisaalta ei anna tuumaakaan periksi leikeissä.  Vasen korva höröttää jo lupaavasti :P

Kivasti Ota mut kiinni "Hemmo"
Narttu ja Iso tuntuvat itsenäisimmiltä pennuilta, merle hakeutuu oikein kiusaamaan kavereita eikä anna tuumaakaan periksi. Se on varsin kiukkuinen, reaktiinen ja nopea kaveri. Toisaalta tykkää kovasti ihmisistä, onneksi. Narttu käy joutessaan kellistämässä rähisten jokaisen veljen vuorollaan, mutta muuten leikkii paljon yksin. Iso on leppoisin, sillä ei pala päreet vaikka joutuukin usein selätetyksi. Se varmaan tietää, että paino on voimaa ja ylipaino ylivoimaa kun tarve tulee :P Pikkupoika on rauhallisin ja tasaisin, mutta kuitenkin leikeissään selkeästi mutkista ja Isoa dominoivampi. Mutkis on osoittautunut innokkaaksi haukkujaksi, tietenkin, olenhan myymässä sitä kerrostaloon Helsinkiin ;)

Tänään otettiin jonkinlaisia rakennekuviakin, ehkä niitä luvassa alkuviikosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti